Takaisin

Liikennevirasto kartoittaa rataverkon kunnossapitoalueen turvallisuustehtävät Länsi-Suomessa

Liikennevirasto kartoittaa rataverkon kunnossapitoalueen turvallisuustehtävät Länsi-Suomessa

Julkaistu 18.4.2016

Valtion rataverkon kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto apunaan rataisännöitsijät. Nyt on Länsi-Suomen kunnossapitoalueella aloitettu kokeiluhanke, jonka päättyessä kaikille kunnossapitoalueille saatetaan nimetä myös turvallisuusisännöitsijät – tai sitten ei. Päätöksiä tehdään aikaisintaan syksyllä.

$mainPictureAltText.data

Länsi-Suomen kunnossapitoalueen kokeiluhankkeessa kartoitetaan rataisännöintiin liittyvät turvallisuustehtävät ja velvoitteet sekä kuvataan tehtävien hoitamiseen liittyvät menetelmät. Kartoitus alkoi huhtikuun alussa ja kestää elokuun loppuun.

"Nykyisellään turvallisuustehtäväkenttä on pirstaloitunut ja tehtäviä hoidetaan monella eri taholla, joten selvitämme kuinka työtä tehdään, ketkä sitä tekevät, tehdäänkö päällekkäistä tai jopa turhaa työtä. Kartoituksen tuloksien pohjalta laaditaan jatkosuunnitelma", kertoo työturvallisuuspäällikkö Risto Lappalainen Liikennevirastosta.

"On mahdollista, että selvittelyjen jälkeen kaikille kunnossapitoalueille palkataan rataisännöitsijän lisäksi myös turvallisuusisännöitsijät. Yhtä mahdollista on, että selvityksen jälkeen todetaan, ettei erilliseen turvallisuusisännöitsijätehtävään ole tarvetta."

Suomen rataverkko on jaettu neljään isännöintialueeseen (kuva). Jokaiselle alueelle on nimetty rataisännöitsijät ja heidän toimenkuviinsa kuuluu kunnossapitotöiden ja pienempien rakentamistöiden valvominen, rataverkon hallintaan liittyvät lupa-asiat, maankäyttöasiat sekä töiden kilpailutusten valmisteleminen. Länsi-Suomen kunnossapitoalueen rataisännöitsijänä toimii Ramboll CM Oy. Kunnossapitoalueen rataisännöintisopimus päättyy 2017 ja kilpailutusprosessi on jo aloitettu. Rataisännöintisopimukset ovat viiden vuoden mittaisia.

Lisätietoja:

Selvitystyö: työturvallisuuspäällikkö Risto Lappalainen, p. 029 534 3966 tai etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi

Kunnossapidon kilpailutus: yksikön päällikkö Jukka. P. Valjakka, p. 029 534 3925 tai etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi.