Takaisin

Liikenne nyt -seminaarissa esillä liikkumisen uudet mallit

Liikenne nyt -seminaarissa esillä liikkumisen uudet mallit

Julkaistu 15.1.2016

Liikennevirasto järjesti torstaina 14.1. Liikenne nyt -sidosryhmäseminaarin, jossa nostettiin esiin liikkumisen uusia malleja ja keskusteltiin alan tulevaisuudesta lähes 300 asiantuntijan kesken. Seminaarin avasi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Seminaarin teemoina olivat digitalisaatio, automatisaatio ja MaaS (Mobility as a Service) eli liikenne palveluna. Lisäksi käytännön esimerkkeinä tutustuttiin Auroraan, NordicWayhin ja Liikennekaareen.

Ministeri Berner painotti avauspuheenvuorossaan automatisaatiota, sähköistymistä, palvelullistamista sekä digitalisaatiota, joita kaikkia kannattaa hyödyntää. "Kaikki mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan", kiteytti Berner teeman.

Liikenneviraston Liikenne ja tieto -toimialan johtaja Jan Juslén korosti puheenvuorossaan, että tiedosta tulee liikenteen palvelujen perusta. Juslen nosti esiin, että etenkin nuorempi sukupolvi odottaa itselleen sopivia liikenteen palveluja.

Liikennevirasto on avannut laajasti tietovarantojaan viime vuosina. Avoimen datan asiantuntija Tomi Lapinlampi kertoi, että Suomi on edelläkävijä rautatieliikenteen datan avaamisessa, Euroopassa ainoastaan Iso-Britannia on meitä edellä.

Kehityspäällikkö Asta Tuominen korosti yhtä lailla monipuolista palveluvalikoimaa: ”Suomi on edelläkävijä MaaSissa. Tulevaisuudessa on varmasti mahdollista saada liikenteen palveluja ovelta ovelle – yhdellä varauksella, tunnuksella ja maksulla.”

Viranomaisen rooli on toimia mahdollistajana

Esillä olivat myös automatisaation mukana tuomat mahdollisuudet liikenteen turvallisuudelle sekä avoin data innovaatioiden, kuten erilaisten sovellusten, mahdollistajana. Liikenneviraston projektipäällikkö Ilkka Kotilainen toi esiin Nordic Way -projektia ja ajoneuvojen välisen viestinnän testimahdollisuuksia vapaaehtoisille kuljettajille huhtikuussa.

Susanna Metsälampi liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoi lyhyesti Liikennekaari-lainsäädäntöhankkeesta, jonka tarkoituksena on varmistaa, että lainsäädäntö ei estä digitalisaatiota, innovaatiota ja uusia kokeiluja. Hanke on yksi konkreettinen esimerkki siitä, että viranomaisen rooli on toimia mahdollistajana.

”Minun mielestäni digitalisaatiossa on kyse siitä, että samaa kapasiteettia käytetään tehokkaammin ja älykkäämmin”, sanoi toimitusjohtaja Reija Viinanen Tunturi-Lapin kehitys ry:stä. Viinanen toi Helsingissä järjestettyyn tapahtumaan Pohjois-Suomen näkökulman puhuessaan Lapin liikenneolosuhteista sekä käynnissä olevasta Aurora-hankkeesta. Hanke koostuu osaprojekteista, jotka tulevat muodostamaan yhtenäisen älyliikenteen testialueen Tunturi-Lappiin.

Liikenteen uusia malleja visioi videon välityksellä myös Paul Zanelli, Chief Technical Officer, Transport Systems Catapultista. Zanelli korosti asiakaskokemuksen parantamista liikenteessä sekä luotettavien palveluntarjoajien merkitystä, jotta ihmiset uskaltavat ja haluavat jakaa dataa.

”Liikenneviraston on tärkeää huolehtia, että infra säilyy kunnossa, mutta tieto on nykyään yhtä tärkeä rakennuspalikka infran rakentamisessa kuin vaikka bitumi”, korosti pääjohtaja Antti Vehviläinen seminaarin päätteeksi. Liikennevirasto kannattaa kokeilukulttuuria ja haluaa vastata yhteiskunnan muutoksiin. Vehviläisen mukaan lähtökohtana on kuunnella asiakkaan tarpeita ja vastata niihin.

Seminaarissa oli vajaa 300 osallistujaa ja kuulijat osallistuivat ahkerasti sekä tapahtuman viestiseinällä että Twitterissä. Seminaarista käytyä keskustelua voit seurata Twitterissä @Liikennevirasto ja tunnisteella #liikenne2016.

Kuvia sidosryhmätilaisuudesta

Voit katsoa kuvia sidosryhmätilaisuudesta alta.