Takaisin

Liikenne Kallansilloilla vakiintuu

Liikenne Kallansilloilla vakiintuu

Julkaistu 28.6.2011

Kallansiltojen juhannuskatkon ratatyöt toteutuivat suunnitellussa aikataulussa. Työt alkoivat torstaina 23.6.2011 klo 21.00 ja urakkaan kuuluvat ratatyöt valmistuivat sunnuntaina 26.6.2011 niin, että rata luovutettiin liikenteelle hiukan etuajassa klo 13.30.

Liikennekatkon aikana rataan liittyviä töitä tehtiin useassa eri työpisteessä. Kallansilloilla otettiin käyttöön uusi 1,6 kilometriä pitkä rataosuus, jolle tehtiin myös rataturvalaitteiden asennus. Toivalassa siirrettiin Vuorelan alikulkusillan noin 60 metriä pitkä sillankansi radan kohdalle ja Vuorelassa purettiin ylikulkusillan telineet radan päältä.
 
Vanhassa avattavassa ratasillassa ilmenneen vian vuoksi ratasiltaa ei voitu avata vesiliikenteelle 26.6.2011 iltapäivästä alkaen.  Ratasillalla säädettiin sillan asennon tunnistavaa kojeistoa.  Korjaustyöt saatiin päätökseen maanantaina 27.6.2011 klo 19.00. Vesiliikenne toimii jälleen.
 
Uuden radan käyttöönottoon liittyvien rataturvalaitteiden testaustyö käynnistyi sunnuntaina 26.6.2011 aamupäivällä ja junien kulunvalvonta saatiin toimimaan maanantaina 27.6. klo 19.00.  Vanhan ratasillan avausongelmat veivät testausaikaa ennen liikennekatkon päättymistä, jonka jälkeen vilkas junaliikenne ja muutostyötarve hidastivat testauksia.