Hyppää sisältöön

Länsimetron liityntäyhteydet -hanke: Gräsanlaakson työt täydessä vauhdissa

Julkaistu 23.06.2015

Liikenneviraston ja Espoon kaupungin yhteinen Länsimetron liityntäyhteydet -hanke etenee suunnitellusti.  Kesän aikana rakentaminen keskittyy vahvasti Gräsanlaaksoon ja Kehä II:n eteläpäähän.

Gräsanlaakson tie- ja katujärjestelyiden tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä erityisesti Kehä II ja Länsiväylän välillä muuttamalla nykyinen Gräsanlaakso-tien ja Matinsolmun eteläisten ramppien liikennevalo‐ohjattu liittymä kolmihaaraiseksi kiertoliittymäksi. Liittymä avataan liikenteelle joulukuussa 2015, ja alueen viimeistelytöiden arvioitu valmistumisaika on kevät 2016. Lisäksi alueella kehitetään kevyen liikenteen yhteyksiä.

Gräsanlaakson pohjaolosuhteet ovat erittäin haasteelliset koko työmaakohteen alueella ja maapohjan vahvistaminen on vaatinut tarkkaa suunnittelua. Vahvistamisen toimenpiteet ovat varsin työläitä, minkä takia valmistelevat työvaiheet vievät aikaa. Lisäksi pohjanvahvistuksessa joudutaan käyttämään useita erilaisia menetelmiä.

Väliaikainen kiertoliittymä käyttöön loppukesästä

Kesäkuun alusta lähtien Gräsanlaaksossa on ollut voimassa uusia liikennejärjestelyjä, jotka koskevat erityisesti kevyttä liikennettä. Muun muassa valo-ohjattu suojatie Kehä II:n yli heti Länsiväylän eteläpuolella on otettu pois käytöstä lopullisesti. Kevyt liikenne ohjataan käyttämään valo-ohjattua suojatietä, joka sijaitsee noin 170 metriä etelämpänä, Neste-huoltoaseman kohdalla.

Rakennustöiden tulevien vaiheiden ajaksi Gräsanlaaksoon rakennetaan väliaikainen kiertoliittymä liikenteen sujumisen varmistamiseksi. Kiertoliittymä sijoittuu Länsiväylän ja Kehä II:n liittymän lounaissektorille ja se otetaan arvion mukaan käyttöön viikolla 32.

Kevyelle liikenteelle kaareva silta Kehä II:n yli

Hankkeessa alueen kevyen liikenteen verkostoa kehitetään huomattavasti toimivammaksi ja turvallisemmaksi. Urakassa rakennettava Kehä II:n ylittävä kevyen liikenteen silta parantaa merkittävästi yhteyksiä Matinkylän suuntaan. Liitteenä olevassa ilmakuvassa näkyy rakentamisen tilanne kesäkuun alkupuolella.

S-kaaren muotoon taipuvan sillan pituus on 137 metriä, ja sen erikoinen muoto on jo selvästi nähtävillä. Rakentaminen on nyt siinä vaiheessa, että sillan muottitelineet rakennetaan Kehä II:n yli. Alittavalle väylälle asennetaan molempiin ajosuuntiin niin sanotut mittaportit. Mittaportista roikkuu metalliputki, josta syntyy ääni, jos ajoneuvo osuu siihen. Ääni ilmaisee kuljettajalle, että ajoneuvo on liian korkea sillan muottitelineisiin nähden. Alituskorkeus on maksimissaan 4,2 metriä, mistä kerrotaan liikennemerkeillä alikulkua eri suunnista lähestyville tienkäyttäjille.

Lisäksi Gräsanojan kohdalle rakennetaan kevyen liikenteen alikulku Länsiväylän pohjoispuolelta sen eteläpuolelle. Silta rakennetaan porapaalujen varaan alittamaan Länsiväylä samaa reittiä Gräsanojan kanssa.

Ratkaisuilla parannetaan kevyen liikenteen yhteyksiä Matinkylän metroasemalle. Länsimetron ensimmäinen vaihe ulottuu Matinkylään asti, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2015 lopussa.

Koko Länsimetron liityntäyhteydet -hankkeen arvioidaan valmistuvan vuoden 2016 aikana.

 

Lisätietoja:

Projekti-insinööri Marja Wuori, Liikennevirasto, puh. 029 534 3834, [email protected]

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Lisätietoja sekä Gräsanlaaksossa että Länsiväylän varrella tehtävistä töistä löytyy hankkeen nettisivuilta suomeksi www.liikennevirasto.fi/lansivayla ja ruotsiksi www.liikennevirasto.fi/vasterleden sekä Facebookista www.facebook.com/parempilansivayla

Länsimetron liityntäyhteydet -hankkeen tavoitteena on parempi Länsiväylä alueen asukkaille ja tienkäyttäjille. Toimiva meluntorjunta ja aikaisempaa kattavammat kevyen liikenteen yhteydet lisäävät alueen viihtyisyyttä. Hyvät joukkoliikenneyhteydet, sujuva liikenne ja ruuhkien helpottuminen ilahduttavat kaikkia. Hanke käynnistyi heinäkuussa 2014 ja se valmistuu vuoden 2016 aikana. Bussiramppi Länsiväylältä Markkinakadulle avataan liikenteelle, kun Länsimetro aloittaa liikennöinnin. 

 

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta