Hyppää sisältöön

Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään urakoitsijaksi valittiin Destia Oy

Julkaistu 29.10.2017

Liikennevirasto on valinnut Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään urakoitsijaksi Destia Oy:n.

Huhtikuussa 2017 käynnistetty kehätien ST-urakan tarjousvaihe saatiin päätökseen perjantaina 27.10.2017. Suunnittele ja toteuta -muotoisen urakan tarjouskilpailun voittajaksi valikoitui neljän tarjoajan joukosta Destia Oy.

”Tarjouskilpailu oli erittäin tasokas, mihin varmasti osaltaan vaikutti myös antoisaksi osoittautunut vuorovaikutus tarjoajien kanssa”, sanoo projekti-insinööri Juha-Pekka Hämäläinen Liikennevirastosta.

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen Hollolan päähän sijoittuvassa 1A-hankeosassa valtatie 12 parannetaan uudessa maastokäytävässä Soramäen ja Okeroisten välillä kaksikaistaiseksi. Lisäksi rakennetaan eritasoliittymät Soramäkeen, Nostavaan ja Okeroisiin. Hankeosaan sisältyy myös 17 sillan rakentaminen. Näistä suurimmat ovat Vähäjoen 217 metrin ja Luhdanjoen 273 metrin pituiset vihersillat.

Urakkamuoto tarkkaan harkittu

ST-urakassa urakoitsijan vastuulla on sekä rakennussuunnitelman laatiminen, että itse rakentaminen. Kokonaishankkeen eri osien urakkamuotojen valinnassa hyödynnettiin muun muassa hankkeen alkumetreillä toteutettua infra-alan toimijoiden kanssa käytyä avointa vuoropuhelua ja kyselyä. 

”Olemme erittäin mielissämme päästessämme suunnittelemaan ja toteuttamaan sekä valtakunnallisesti että alueellisesti merkittävää hanketta. Uskomme, että vahva kokemuksemme vastaavista kohteista auttaa meitä saavuttamaan laadukkaan, niin tienkäyttäjiä kuin elinkeinoelämää hyvin palvelevan, lopputuloksen”, sanoo projektijohtaja Ilkka Kaarakainen Destia Oy:stä.

Urakkasopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua 27.10.2017 tehdystä hankintapäätöksestä, sillä edellytyksellä, että päätöksestä ei tehdä valituksia.

Lisätiedot:

Projekti-insinööri Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3563,

[email protected]

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Tilaa hankkeen uutiskirje

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018.

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta