Takaisin

Keskustelevat autot -pilotilla kohti tulevaisuuden liikennettä

Keskustelevat autot -pilotilla kohti tulevaisuuden liikennettä

Julkaistu 30.6.2015

Tieliikenteen turvatietojen ja älykkäiden palveluiden laatuvaatimukset tulevat kiristymään lähivuosina EU:n direktiivien mukaisesti. Käyttäjien odotukset ja tarpeet toimivien liikenteen palveluiden osalta ovat myös lisääntyneet. Pohjoismainen Keskustelevat autot -pilottihanke on askel kohti turvallisempaa ja älykkäämpää liikennettä.

Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Nokia HERE allekirjoittivat 29.6. sopimuksen kolmivuotisen NordicWay, Coop -pilottiprojektin toteuttamisesta. Kokeilussa autot välittävät matkapuhelinverkkoa käyttäen toisilleen nopeasti ja oikealle tieosuudelle liikenneturvatietoa esimerkiksi esteistä tiellä, sääolosuhteista, tien liukkaudesta ja onnettomuuksista. Vapaaehtoisesti mukaan liittyvät kuljettajat lataavat mobiilisovelluksen matkapuhelimeensa, jonka avulla viestejä välitetään ajoneuvojen välillä.

Hankkeen toivotaan edistävän turvallisuutta ja liikenteen palveluja sekä tuovan mukanaan kaupallisia mahdollisuuksia.

-   Kun uusia palveluita kehitetään, siitä voi syntyä uutta liiketoimintaa ja nimenomaan vientiä. Lähtökohta hankkeessa on kuitenkin liikenneturvallisuus. Pilotin avulla pyritään saamaan parempia palveluita matkustajille ja kuljetuksille turvallisemmin, kertoo pilotin projektipäällikkö Ilkka Kotilainen Liikennevirastosta.

Pilotissa tieto etenee verkossa hyvin nopeasti. Kun kuljettaja huomaa esimerkiksi esteen tiellä, hän ilmoittaa siitä sovelluksen kautta, jolloin tieto kiertää heti lähellä ajaville autoille sekä liikennekeskukseen.

Pohjoismaisella yhteistyöllä tähdätään liikenteen automaatioon

Kokeiluhanke on osa valmisteilla olevaa Verkkojen Eurooppa -ohjelmaa ja sen yhteispohjoismaista NordicWay -hanketta. Suomen lisäksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan tieviranomaiset osallistuvat yhteensopivan älykäytävähankkeen pilotointiin. 

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa varmistetaan järjestelmän tekninen valmius. Toinen vaihe alkaa keväällä 2016, jolloin suoritetaan vuoden mittainen laajempi pilotointi E18-tieverkolla välillä Helsinki–Turku (mukaan lukien Kehä I ja Kehä III -tieosuudet). Hanke valmistuu ja tulokset raportoidaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Pilottiprojekti on askel kohti tulevaisuuden liikennettä.

- Nordic Way -hanke on osaltaan valmistautumista tieliikenteen automaatioon, toteaa Trafin tieliikennejohtaja Marko Sillanpää.

- Hanke on tärkeä päänavaus, sillä siinä tutkitaan ja luodaan edellytyksiä myös tieliikenteen automaatiolle. Tieliikenteen automaatiota edistävät hankkeet ovat Trafille erittäin mieluisia, sillä olemme suunnitelmallisesti poistaneet esteitä automaattiautokokeilujen tieltä. Toivonkin Nordic Wayn houkuttelevan uusia automaattiautokokeiluja Suomeen, Sillanpää jatkaa.

Sillanpään mukaan on tärkeää testata Suomen kännykkäverkon soveltuvuutta tämänkaltaiseen käyttöön.

- Toisin kuin muut vastaavat hankkeet esimerkiksi Keski-Euroopassa, NordicWay ei ole sidottu tiettyihin väyliin eikä tieinfran tarvitse tehdä kalliita investointeja ennen kokeilun käynnistämistä. Jos pilotti toimii, niin sama toimintamalli voidaan ottaa käyttöön koko maassa, hän sanoo.

Käyttäjien palaute tärkeintä

Koekäyttäjiä pilotille tarvitaan suuri joukko. Suurin osa pilotin käyttäjistä on kuljetusyrityksiä, kuten bussi- ja taksiyrityksiä.

- Lisäksi mukaan halutaan työntekijöitä ja työmatkalaisia eri yrityksistä. Heidän joukkoonsa tarvitaan myös huomattava määrä ihan tavallisia käyttäjiä ja tielläliikkujia, kertoo Kotilainen.

Hankkeessa keskeistä on yhteistyö ihmisten kanssa ja heiltä saatava palaute.

- Meille on erittäin tärkeää selvittää, miten pilotti vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen. Oleellista on myös tutkia sitä, miten palvelu koetaan ja halutaanko sitä käyttää. Tärkeintä on, että siitä on hyötyä ihmisille, Kotilainen korostaa.

Kolmivuotisen pilotin jälkeen kartoitetaan hankkeen jatkoa.

- Jos selviää, että tällä tavoin on mahdollista parantaa turvallisuutta, on mahdollista, että hanketta laajennetaan isompaan käyttöön. Jatkossa se voisi laajentua Suomen alueelle kokonaan ja koska hanke on pohjoismainen, se voisi toimia jatkossa myös kaikkien Pohjoismaiden välillä. Kokonaiskuva tulee kuitenkin eurooppalaisesta yhteistyöstä.