Takaisin

Keravantien ja Alikeravantien risteykseen väliaikainen kevyen liikenteen reitti

Keravantien ja Alikeravantien risteykseen väliaikainen kevyen liikenteen reitti

Julkaistu 04.10.2016

Keravantien ja Alikeravantien risteykseen tulee 5.–6.10. välisenä yönä käyttöön väliaikainen kevyen liikenteen reitti, joka on toiminnassa noin marraskuun puoleen väliin saakka.

Keravantien ja Alikeravantien risteyksessä otetaan käyttöön 5.–6.10. välisenä yönä väliaikainen kevyen liikenteen reitti. Järjestely liittyy risteysalueen rakennustöihin, joissa rakennetaan lopullisia ajoratoja ja kevyen liikenteen väyliä. Reitti on käytössä noin marraskuun puoliväliin, jolloin työnaikaisten kiertoliittymien kohdalle rakennettavat kaistat ja kevyen liikenteen väylät saadaan valmiiksi.

Risteysalueen viimeistelytyöt jatkuvat vielä marraskuun puolen välin jälkeen. Osa risteysalueen liikennevalo-ohjaukseen liittyvistä järjestelmistä voidaan rakentaa vasta sen jälkeen, kun risteys on otettu käyttöön liikenteelle. Tästä johtuen risteyksen liikennevalot toimivat aluksi aikaohjauksella, eli valot eivät reagoi ruuhka-aikoina toisesta suunnasta tulevaan suurempaan liikennemäärään. Viimeistelytyöt ja liikennevalojen aikaohjaus aiheuttavat väliaikaisesti haittaa liikenteen sujuvuudelle.

Kartta väliaikaisesta kevyen liikenteen väylästä:

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Riitta Parviainen, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3034, riitta.parviainen(at)liikennevirasto.fi

Maantie 148:n parannushankkeessa Tuusulasta Keravan kautta Sipooseen johtavaa maantietä parannetaan Keravan kohdalla maantielle sekä sen liittymiin rakennettavien lisäkaistojen avulla. Hanke toteutetaan Liikenneviraston, Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan yhteisrahoitteisena hankkeena.  www.liikennevirasto.fi/mt148, www.facebook.com/mt148