Hyppää sisältöön

Keravantiellä ja Alikeravantiellä aloitetaan viimeistely- ja vihertyöt

Julkaistu 06.04.2017

Keravantiellä ja Alikeravantiellä aloitetaan 10.4. Mt 148 parantaminen Keravan kohdalla -hankkeeseen liittyvät viimeistely- ja vihertyöt. Töiden edellyttämät väliaikaiset liikennejärjestelyt aiheuttavat haittaa alueen liikenteelle. Kevään aikana parannetaan myös Savion eritasoliittymän liikennejärjestelyjä.

Mt 148 parantaminen Keravan kohdalla -hankkeen viimeiset jäljellä olevat viimeistely- ja vihertyöt alkavat Keravantiellä ja Alikeravantiellä maanantaina 10.4. Töiden vuoksi joudutaan tekemään väliaikaisia liikennettä haittaavia järjestelyjä, kuten kaistojen sulkemisia ja lyhyitä liikenteen pysäytyksiä. Työt jatkuvat kesäkuulle 2017 saakka.

Viimeistely- ja vihertöiden alue:

Savion liittymän järjestelyjä parannetaan kevään aikana

Maantie 148:n parantamishankkeessa rakennettavat tai parannettavat ajokaistat on otettu liikenteen käyttöön vuoden 2016 lopussa.

Hankkeeseen kuuluvan Savion eritasoliittymän kaistajärjestelyissä havaittiin rakentamisen aikana muutostarve. Koska muutosten suunnittelulle tarvittiin aikaa ja liikenteen tuli päästä kulkemaan ilman työnaikaisia rajoitteita, liittymä rakennettiin liikennöitävään kuntoon talven ajaksi. Kevään aikana tehtävillä pienillä muutoksilla lisätään huomattavasti pääväylän liikenteen sujuvuutta. Samalla muutetaan kevyen liikenteen väylän linjausta, minkä seurauksena kevyen liikenteen käyttäjille tulee parempi näkyvyys.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Riitta Parviainen, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3034, riitta.parviainen(at)liikennevirasto.fi

Liitteet

Maantie 148:n parannushankkeessa Tuusulasta Keravan kautta Sipooseen johtavaa maantietä parannetaan Keravan kohdalla maantielle sekä sen liittymiin rakennettavien lisäkaistojen avulla. Hanke toteutetaan Liikenneviraston, Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan yhteisrahoitteisena hankkeena.  www.liikennevirasto.fi/mt148, www.facebook.com/mt148

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta