Hyppää sisältöön

Kehittämishanke etsii polkuja kestävän liikkumisen palveluihin – esimerkkikaupunkeina Jyväskylä, Lahti, Tampere ja Turku

Julkaistu 17.10.2017

Liikenneviraston ja MAL-verkoston yhteishankkeella pyritään siihen, että kestävän liikkumisen palvelut saadaan osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää. Hanke aloitettiin syksyllä 2017 ja se päättyy helmikuussa 2018.

Liikennevirasto ja maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisverkosto MAL ovat käynnistäneet kehittämishankkeen "Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin". Tavoitteena on yhdessä kaupunkien kanssa edistää kestävän liikkumisen palveluiden leviämistä kuluttajille.

Hankkeessa laaditaan markkina-analyysi kestävistä liikkumispalveluista, tarkastellaan kohdekaupunkeja liiketoimintaympäristönä ja selvitetään kuluttajien valmiuksia ottaa uusia liikkumisen palveluja käyttöön. Esimerkkeinä on neljä kaupunkiseutua, joissa paneudutaan eri teemoihin: Jyväskylän seutu keskittyy yhteiskäyttöautoihin, Lahti pyöräpysäköintipalveluihin, Tampere uudenlaisen kutsutaksipalvelun rakentamiseen ja Turku kaupunkilogistiikkaan.

Kaupunkiseudut ja yritykset kohtaavat kehittäjäverkostossa

Kestävien liikkumispalvelujen kehittäjäverkoston tavoitteena on, että liikkumisen palveluja tarjoavat yritykset sekä erikokoisten kaupunkien ja kaupunkilaisten tarpeet kohtaavat.

Kehittäjäverkoston käynnistystilaisuudessa 25.9. oli kahdeksan yritystä esittelemässä palveluitaan ja liikeideoitaan sekä 18 kaupungin edustus.

Seuraavaksi järjestetään RoadShow-tilaisuudet Turussa 31.10., Lahdessa 2.11. ja Jyväskylässä 9.11. Tilaisuuksissa kartoitetaan palveluntarjoajayritysten, kaupungin ja muiden sidosryhmien yhteistyössä käytännön askeleita ja polkuja, joiden avulla uusia palveluita saataisiin käyntiin.

Tampereella selvitettiin syys-lokakuussa kyselyn avulla yritysten kiinnostusta uuden kutsutaksipalvelun hyödyntämiseen työpäivän aikaisilla matkoilla. Työ jatkuu loka-marraskuussa palvelusta kiinnostuneiden yritysten haastatteluilla.

MAL-verkosto ja Liikennevirasto toivovat, että kestävien liikkumispalvelujen kehittäjäverkosto toimii jatkossakin kaupunkien maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelijoiden sekä yritysten välisenä keskusteluareenana. Keskustelua käydään Facebookissa ryhmässä "Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin". Projektin etenemistä voi seurata myös MAL-verkoston sivuilla www.mal-verkosto.fi. Hankkeesta keskustellaan hashtagilla #kestäväliikenne.

Kestävät liikkumispalvelut tarkoittavat sujuvia ja edullisia matkaketjuja, joissa kaikki tai yksittäiset henkilöautomatkat on korvattu esimerkiksi yhteiskäyttöautoilla, kimppakyydeillä, kaupunki- ja vuokrapyörillä tai uudenlaisella kutsujoukkoliikenteellä.

Lisätietoja:

Liikennevirasto: johtava asiantuntija Marja Rosenberg, p. 029 534 3802, [email protected]
SITO: vanhempi asiantuntija Nina Frösén, p. 040 537 5064, [email protected]

Kehittäjäverkoston käynnistystilaisuus (Facebook-video)
Kehittäjäverkoston käynnistystilaisuuden esitykset

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta