Hyppää sisältöön

Kävely ja pyöräily aiempaa turvallisemmaksi talvisin

Julkaistu 14.11.2018

Liikenneviraston ja ELY-keskusten talvihoidon uusissa toimintalinjoissa pyritään edistämään kävelyä ja pyöräilyä myös talvella. Tämä edellyttää laadukasta jalankulku- ja pyöräilyväylien kunnossapitoa säästä kuin säässä.

Uusissa, vuoden 2019 aikana käyttöön otettavissa talvihoidon linjauksissa pyritään aiempaa tehokkaammin ja laadukkaammin huomioimaan poikkeukselliset sää- ja keliolot myös kävelyn ja pyöräilyn reiteillä. Kävely- ja pyöräilyväylien laadukas kunnossapito lisää kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta, sujuvuutta ja houkuttelevuutta myös talvisin.

Uusilla laatukäytävillä korkea hoitotaso

Nyt vilkkaimmille jalankulun ja pyöräilyn väylille on mahdollista tarjota yhteistyössä kaupunkien kanssa nykyistä korkeampaa palvelutasoa ns. laatukäytävien avulla. Laatukäytävillä pyritään toteuttamaan yhtenäistä, tienpitäjästä riippumatonta talvihoidon tasoa. Näillä kulkuväylillä suositellaan korkeaa palvelutasoa, joka tukee kävelyn ja pyöräilyn edistämistä kulkumuotona ja mahdollistaa kävelyn ja pyöräilyn lisäksi esim. lastenvaunu-, pyörätuoli- ja rollaattoriliikenteen.

Tavoitteena on, että laatukäytävistä muodostuu seudullisesti yhtenäisiä verkostoja, jotka palvelevat erinomaisesti muun muassa työmatkapyöräilijöitä. Laatukäytäviä on jo rakennettukin tai käynnistetty rakentaminen muun muassa Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Kuopiossa, Helsingissä ja Vantaalla.

Jalankulku- ja pyöräilyväylien vaatimukset

Urakkasopimuksia kävely- tai pyöräilyväylille kilpailutettaessa tai neuvoteltaessa varmistetaan liikenteen turvallisuus sekä kohtuullinen toimivuus. Keskeiset hoidon vaatimukset ovat:

  • Hoidon oikea-aikaisuus, jolla estetään liikenteen mahdollinen siirtyminen ajoradalle ja turvataan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet.
  • Turvalliseen liikkumiseen riittävä kitka eli riittävä liukkauden torjunta.
  • Lumiesteet eivät saa estää pyöräilyä ja lastenvaunujen käyttöä.
  • Tärkeimpien kävely- ja pyöräteiden kunnossapidossa edellytetään, että väylä on hoidettu aamuisin ennen koulu- ja työhönmenoliikennettä ja palvelee iltaisin ja viikonloppuisin vapaa-ajan liikkumista kello 06–22.
  • Seuraavaksi käytetyimmällä väylillä teiden tulee olla hoidettuna kello 07–22.
  • Kävely- ja pyöräilyväylien auraus- ja tasausjälki tehdään karhennetuksi.
  • Sohjoutuvan polanteen poistolla turvataan kohtuulliset pyöräilyolosuhteet.

 

Investointitukea kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuurin kehittämiseen kuntien katuverkolla

Kunnat voivat hakea investointitukea kävelyä ja pyöräilyä edistäviin infrastruktuurin kehittämiseen katuverkollaan. Aiheesta lisää: https://www.liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/henkiloliikenne/kavely-pyoraily/investointituki#.W-qeC5MzaUk

 

Lisätiedot:

Kestävän liikkumisen asiantuntija Maija Rekola, Liikennevirasto, puh. 029 534 3058, [email protected]

Ylitarkastaja Otto Kärki, Liikennevirasto, puh. 029 534 3330, [email protected]

 

Talvihoidon toimintalinjat -julkaisu:

https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/lto_2018-01_talvihoidon_toimintalinjat_web.pdf

Talvihoidon toimintalinjoissa kävelyn ja pyöräilyn reittien linjausten taustalla ovat Valtioneuvoston periaatepäätös sekä Liikenne ja viestintäministeriön ohjelma kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi. Näiden syntyyn ovat vaikuttaneet kansainväliset sopimukset kasvihuonepäästöjen voimakkaaksi vähentämiseksi ja kansallisesti kävelyn ja pyöräilyn lisääminen erityisesti kaupunkiseuduilla.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta