Takaisin

Joensuun asemanseudun kehittäminen käynnistyy

Joensuun asemanseudun kehittäminen käynnistyy

Julkaistu 20.8.2015

Joensuun kaupunki sekä maanomistajat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, VR-Yhtymä Oy ja Liikennevirasto käynnistävät yhdessä hankkeen asemanseudun kehittämiseksi.

Alue rakennetaan keskustamaiseksi ja sinne tuodaan täysin uutta toimintaa. Palvelut, asuminen ja liiketoiminta laajenevat Pielisjoen itärannalle. Matkustajille toteutetaan kompakti, kaikki liikennemuodot huomioiva matkakeskus. Original Sokos Hotel Kimmel ympäristöineen kasvaa matkailukohteeksi.

Hankkeen perusta luodaan muuttamalla asemanseudun asemakaava. Samaan aikaan laadittavassa yleissuunnitelmassa luodaan uusi matkustajapalvelun konsepti ja suunnitellaan alueelle toimivat järjestelyt kaikille liikennemuodoille. Täysin uutena suunnittelutapana laaditaan alueesta toiminnallinen virtuaalinen kaupunkimalli, jolla testataan vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Kaupunginvaltuuston hyväksymä Symmetrisen kaupungin visio on keskeinen ohjenuora suunnittelussa. Asemanseudun kehittäminen on näin luonteva jatko jo rakenteilla oleville Penttilänrannan ja Aittarannan alueille. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) omistaa hotelli Kimmelin tontteineen.

PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelän mukaan symmetrinen Joensuu ja asemanseudun kehittäminen on huikea kokonaisuus, jossa on merkittävää matkailupotentiaalia.

”PKO:lla on henkinen valmius rakentaa kylpylä Kimmelin yhteyteen. Uskomme kylpylän kaltaisen uuden kohteen lisäävän Joensuun houkuttelevuutta turistien silmissä ja lisäävän koko maakunnan elinvoimaisuutta. Kylpylä on ollut PKO:n suunnitelmissa puolenkymmentä vuotta, joten meillä on olemassa hahmotelmat projektista ja sen etenemisestä. Toteutuakseen hanke vaatii investointipäätöksen PKO:n hallitukselta sekä sen, että kylpylän rakentamisen mahdollistava kaava hyväksytään. Näiden päätösten jälkeen on mahdollista tehdä yksityiskohtaisia suunnitelmia hankkeesta ja sen etenemisestä", Kivelä toteaa.

Matkustajille parempaa palvelua

VR-Yhtymä Oy omistaa pääosan asemien alueen maapohjasta. Se tavoittelee matkustajien palvelutason ja junaliikenteen toimintaedellytysten parantamista. VR-Yhtymä näkee alueen tärkeyden eri liikennemuotojen välisten toimivien matkaketjujen kannalta. Toiminnallisuuden lisäksi VR pitää
tärkeänä, että uusi kaava mahdollistaa riittävän lisärakentamisen määrän kautta hankkeen taloudelliset toteuttamisedellytykset.

Ratapihasta vastaava Liikennevirasto on lupautunut mukaan Joensuun asemanseudun kehittämishankkeeseen. Joensuun ratapihan perusparantamista koskeva yleissuunnitelma on valmistunut, mutta sen hyväksymiskäsittely on vielä kesken. Kaupunki ja liikennevirasto aikovat käynnistää ratapihan perusparantamisen jatkosuunnittelun loppuvuonna 2015. Toteutuksen rahoituksesta ei ole tällä hetkellä tietoa, mutta suunnitelmien valmistuminen parantaa hankkeen asemaa rahoitusta koskevassa päätöksenteossa.

Myös Oy Matkahuolto Ab on tulossa mukaan kehityshankkeeseen. Matkahuolto vastaa linja-autoliikenteen matkustaja- ja rahtipalveluista ja on nykyisen linja-autoasemarakennuksen pääomistaja. Joensuun Pysäköinti Oy on halukas ottamaan vastuun alueen pysäköintiratkaisujen toteuttamisesta. Pysäköinnin toimiva ja taloudellinen järjestäminen on keskeistä koko hankkeen kannalta.