Hyppää sisältöön

Jännevirran siltatyömaahan liittyvät syväväylän ruoppaustyöt päätökseen

Julkaistu 27.11.2017


Jännevirran siltatyömaa on edennyt suunnitellusti aikataulun mukaan. Uusi silta otetaan liikenteelle elokuun loppuun mennessä.

Siltatyömaahan liittyvät syväväylän ruoppaustyöt on nyt saatu päätökseen. Kuluvan vuoden aikana työmaalla on myös valmistunut neljä siltaa: Jänneniemen ylikulkusilta ja risteyssilta, Suotaipaleen alikulkukäytävä sekä Uuhilahdentien alikulkukäytävä.Jännevirran siltaan on valettu kuusi sillan välitukea ja kaksi maatukea, joiden valamiseen on mennyt arviolta 4000 kuutiota betonia. Työmaalle on lisäksi kuljetettu sillan kansirakennetta varten 48 teräspalkkia Ruukin Ylivieskan tehtaalta. Teräspalkit ristikoineen painavat yhteensä n. 2430 tuhatta kiloa. Työmaalla on louhittu kalliota noin 180 000 kuutiota sekä siirretty ja ajettu maata 80 000 kuutiota sekä 25 000 kuutiota ruoppausmassoja. Uutta valmista tieosuutta Vt 9:llä on otettu käyttöön noin 1,5 kilometriä. Tämän lisäksi on valmistunut Jänneniemen paikallistie.

Vielä tämän vuoden puolella nostetaan paikoilleen Jännevirran sillan kaksi teräslohkoa, yhteensä 47 metriä.


Vuoden 2018 työvaiheet

Ensi vuoden alkupuolella nostetaan paikalleen Jännevirran sillan kannen viimeinen teräslohko. Tämän jälkeen kansi muotitetaan, raudoitetaan ja varustellaan muun muassa kaivot ja sähköistyksen putkitukset kevään aikana valua varten. Kannen valu tapahtuu huhtikuussa.

Väyläpuolen rakentaminen hiljenee keskitalven ajaksi ja jatkuu maaliskuussa, jolloin muun muassa tehdään melukaiteita ja asennetaan liikennemerkkejä.

Työmaa valmistuu kokonaisuudessaan marraskuun 2018 aikana.


Lisätietoja:

Hannu Nurmi, projektipäällikkö, Liikennevirasto, 029 534 3574
Mika Huhtala, työmaapäällikkö, Kreate Oy, 0400 691 159

 

Seuraa hanketta:

Verkkosivuillamme liikennevirasto.fi/vt9jannevirta
Facebook-sivuillamme facebook.com/vt9jannevirta


Jännevirran silta on Kuopion ja Siilinjärven rajalla olevan valtatie 9:n silta, joka ylittää Saimaan syväväylän Jännevirran kylän kohdalla. Valtatie 9 on tärkeä Joensuu–Kuopio välinen tie. Hankkeessa rakennetaan uusi kiinteä silta, vanhan sillan ollessa elinkaarensa päässä. Uusi silta varmistaa sujuvan ja turvallisen liikennöinnin maantie- ja vesiliikenteelle sekä kevyen liikenteen kulkijoille. Hanke toteutetaan vuosina 2016–2018.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta