Hyppää sisältöön

Jäänmurtoa uhkaava lakko aiheuttaisi toteutuessaan merkittävää haittaa meriliikenteelle

Julkaistu 01.03.2018

Jään- ja monitoimimurtajien työriitaan ei syntynyt torstaina sopua, tiedotti valtakunnansovittelija Minna Helle eilen. Toteutuessaan lakko pysäyttäisi liikenteen Perämerellä kokonaan.

Neuvottelut Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Varustamojen kesken jatkuvat. Valtakunnansovittelija esittää lakon siirtoa kahdella viikolla, jolloin se alkaisi aikaisintaan 21.3.2018. Työ- ja elinkeinoministeriöllä on mahdollisuus siirtää lakon alkamista, kun kyseessä ovat elintärkeät toiminnot.

”Jääpeite kasvaa merellä ennusteen mukaan maaliskuun puoliväliin saakka, joten toteutuessaan lakko aiheuttaisi merkittävää haittaa merikuljetuksille, teollisuudelle ja ulkomaankaupalle”, sanoo talvimerenkulkuyksikön päällikkö Markus Karjalainen.

Liikennevirasto tilaa jäänmurtopalvelut Suomen meriväylille.

”Lakko pysäyttäisi liikenteen Perämeren satamiin kokonaan”, kertoo Karjalainen. ”Vallitsevan jäätilanteen valossa Selkämeren ja Suomenlahden satamiin pääsisivät vain vahvat ja korkean jääluokan omaavat alukset, jotka pystyvät liikkumaan jäissä itsenäisesti.” Sääolot vaikuttavat kuitenkin siihen, miten jäät ahtautuvat ja tilanne voi muuttua oleellisesti.

Lakon uhkan lisäksi jäänmurtajien toimintaan saattaa vaikuttaa Suomen Laivanpäällystöliiton julistama hakusaarto.

Lisätietoa:

Talvimerenkulkuyksikön päällikkö Markus Karjalainen, p. 0295 34 3422

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta