Hyppää sisältöön

Infra-alan toimijat kokoontuivat keskustelemaan Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuudesta

Julkaistu 03.08.2016

Liikenneviraston, Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan 4.8.2016 Lahdessa järjestämässä tilaisuudessa esiteltiin Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -hanketta infra-alan toimijoille. Tilaisuus herätti runsaasti mielenkiintoa, ja siihen osallistui noin 50 rakennus- ja konsulttiyritysten edustajaa.

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie kuuluu Suomen hallituksen päättämiin lähivuosina käynnistettäviin liikennehankkeisiin. Hankkeella parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta sekä edistetään maankäytön ja elinkeinoelämän kehittämistä koko Lahden seudulla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 275 milj. euroa. Rakentaminen on aloitettavissa aikaisintaan keväällä 2017.

Tilaisuuden avasi johtaja Pekka Petäjäniemi Liikennevirastosta, ja myös Lahden kaupungin maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen ja Hollolan kunnan kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen käyttivät tilaisuudessa puheenvuorot.

Liikenneviraston projektipäällikkö Janne Wikström esitteli hankekokonaisuutta ja rakentamisen tavoiteaikataulua ja kävi läpi vertailtavia hankintamalleja.  Hankekokonaisuuden mahdollisuuksista ja riskeistä keskusteltiin vilkkaasti ryhmissä. Yhtenä tilaisuuden päätavoitteena olikin kerätä osallistujien kokemuksia ja ajatuksia monipuolisesti.

”Meille on arvokasta kuulla alan kokeneiden toimijoiden ajatuksia hankkeesta ja toteuttamisesta. Tilaisuudessa kertynyttä tietoa hyödynnetään, kun Liikennevirasto tekee lopullisen päätöksen hankintamallista tai -malleista”, sanoo Wikström.

 Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Hankkeen nettisivut:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018.

Liitteet

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta