Hyppää sisältöön

Hiihtolomaliikenne alkaa perjantaina – lue viisi vinkkiä turvallisempaan matkantekoon

Julkaistu 14.02.2017

Tulevina hiihtolomaviikonloppuina tieliikenne on vilkkaampaa kuin tavanomaisina talviviikonloppuina. Viranomaiset muistuttavat, että ajomatka sujuu huomattavasti mukavammin, kun valmistautuu reissuun huolella ja ottaa muut huomioon.

Hiihtolomaliikenne käynnistyy perjantaina 17.2. iltapäivällä, kun eteläsuomalaiset aloittavat lomansa. Perjantai on menoliikenteen vilkkain päivä. Menoliikenteen toiseksi vilkkain päivä on lauantai 18.2., jolloin liikennettä on runsaasti aamusta iltaan asti. Lomakauden alku näkyy liikenteen mahdollisena jonoutumisena Helsingin ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 pohjoiseen päin.

Kun eteläsuomalaisten hiihtolomat loppuvat, keskisuomalaiset lähtevät lomalle. Viikonloppuna 24.–26.2. liikenne tulee olemaan vilkasta sekä etelään että pohjoiseen päin. Pohjoiseen suuntautuvaa liikennettä on runsaasti varsinkin lauantaina 25.2. aamu- ja iltapäivän välillä. Paluuliikenne etelään on vilkkainta sunnuntaina iltapäivällä 26.2. Paluuliikenne hiljenee sunnuntaina vasta myöhään illalla. Liikenne kohdistuu 24.–26.2 viikonloppuna valtateille 3, 4 ja 5.

Hiihtolomakauden päättää 3.–5.3. viikonloppu. Silloin keskisuomalaiset palaavat hiihtolomalta ja pohjoissuomalaiset aloittavat lomansa. Hiihtolomien viimeisenä viikonloppuna liikenne on vilkasta pohjoisessa Oulu–Kemi-välillä varsinkin lauantaina 4.3.

5 vinkkiä hiihtolomaliikenteeseen

1) Tarkista ajokeli ennen matkaa

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan hiihtolomakauden ensimmäinen viikonloppu alkaa enimmäkseen poutaisessa säässä. Osassa maata lämpötila kohoaa päivisin nollan yläpuolelle, mutta öisin on edelleen pakkasta.

Päivän sulamisvedet jäätyvät öisin ja saattavat aiheuttaa paikallista liukkautta. Sunnuntaiksi lännestä saapuu melko runsas sadealue. Sateet tulevat vetenä, räntänä ja lumena. Maan keskivaiheille voi uutta lunta kertyä kymmenisen senttiä.

Vaihtelevien ajokelien takia viimeisimmät säätiedot ja voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset ennen liikenteeseen lähtemistä.

2) On häpee olla liian nopee – pidä ajonopeutesi kurissa

Poliisi tarkkailee hiihtolomien aikana liikennettä. Pääpaino on ajotapojen ja ajonopeuksien valvonnassa.

”Molemmat edellä mainituista kytkeytyvät toisiinsa, sillä kuljettajat, jotka haluavat ajaa muuta liikennettä nopeammin, syyllistyvät monesti vaarallisiin ohituksiin, eivät välitä turvaväleistä ja muutenkin omalla ajokäyttäytymisellään häiritsevät liikenteen tasapainoista kulkemista”, sanoo Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen.

Lisäksi Holopaisen mukaan valvonnassa kiinnitetään huomiota ajoneuvon kuormaukseen, tekniseen kuntoon sekä tietysti kuljettajan ajokuntoon. ”Virkeänä ja raittiina ratissa on turvallisen matkan tae.”

3) Pakkaa tavarat huolellisesti – se voi pelastaa henkesi!

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kannustaa hiihtolomalle lähteviä varaamaan riittävästi aikaa auton pakkaamiseen. Matka sujuu viihtyisämmin, kun kimpsut ja kampsut on asianmukaisesti pakattu ja matkustamo rauhoitettu matkustajille. Jos karvainen kaveri on lähdössä reissulle mukaan, kunnon valjaat tai asianmukainen matkustuskoppi varmistavat turvallisen hiihtolomamatkan myös perheen lemmikille.

”Suksien ynnä muiden talviurheiluvarusteiden sovittaminen kyytiin vaatii joskus Tetris-taitoja, eikä sitä kannata tehdä hosuen. Turvallisin paikka kamppeille on tavaratila - jo äkkipysähdystilanteessa matkustamossa irrallaan oleva tavara voi sinkoilla miten sattuu ja saada aikaan vahinkoa. Takakontin pakkaaminen kannattaa aloittaa painavimmista tavaroista. Irtain kiinnitetään kunnon liinoilla tai kuormaverkoilla tukevasti paikoilleen. Myös suksiboksiin tulevat lumilaudat, sukset ja muut vermeet on muistettava sitoa kiinni”, Heiskanen painottaa.

4) Kiesi kuosiin ennen matkaa

Hiihtolomareissulle lähdettäessä ajoneuvon kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota.

”Pienellä etukäteistarkastuksella voit helposti välttää ikävät yllätykset tien päällä. Tarkasta rengaspaineet, myös vararenkaasta, ja katso, että pakkasenkestävää lasinpesunestettä on riittävästi ja pyyhkijän sulat ovat kunnossa. Kannattaa muistaa ottaa mukaan myös aurinkolasit, sillä matalalta paistava aurinko häikäisee yllättävän paljon. Myös auton lasien putsaaminen sisäpuolelta auttaa häikäisyyn”, muistuttaa johtava asiantuntija Jussi Pohjonen Trafista.

5) Mobiilisovelluksilla matkoihin mukavuutta

Miksi et kokeilisi lomalla uusia mobiilisovelluksia, jotka tekevät reissaamisesta sujuvampaa? Jos olet lähdössä Ylläkselle, voit tutustua esimerkiksi aivan uuteen liikkumisen palveluun, Ylläs Aroundiin. Sovellus auttaa sinua siirtymään paikasta toiseen Ylläksen alueella. Lapissa liikkuessa on syytä ihastella poroja, mutta autolla ajaessa niitä kannattaa varoa ja tutustua älyliikennepalveluun www.porokello.fi. Ammattiautoilijoiden tekemiä porovaroituksia voi vastaanottaa eri tavoin sovellusten ja navigaattorin avulla. 

Jos taas matkaat Etelä-Suomessa, voit osallistua Suomen suurimpaan kaikille avoimeen liikennekokeiluun. NordicWay, Coop keskustelevat ajoneuvot -kokeilussa kuljettajat jakavat toisilleen ja vastaanottavat tietoa muun muassa tieliikenteen vaarapaikoista ja häiriöistä. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta.

Ei kannata unohtaa myöskään autoilijoiden kestosuosikkia, Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelua. Sieltä voit käydä tarkistamassa esimerkiksi kelikameroiden kuvat ja ajankohtaisen liikennetilanteen.

 

Lisätietoa

Tiedot liikennehäiriöistä ja ajokelistä: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/

Pääkaupunkiseudun hiihtolomaliikenne:
Liikennevirasto, Helsingin tieliikennekeskus, p. 020 637 3328

Muun Suomen hiihtolomaliikenne:
Liikennevirasto, Tampereen tieliikennekeskus, p. 020 637 3330

Liikenneturva
yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen, Liikenneturva, p.020 7282 362, @HeiskanenTapio

Trafi
johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 5345 310, [email protected], Twitterissä @JussiPohjonen

Poliisi
komisario Ilkka Kantola, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, p. 0295 438 162
poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen, p. 0295 481 570

Uudellamaalla hiihtolomien liikenneviestinnästä vastaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos:

Menoliikenne:
17.2. klo 6 - 15.30 Klaus Lyytikäinen p. 0295 438 193
17.2. klo 15.30 - 23.00 Petri Luoto p. 050 399 8031

Paluuliikenne
26.2. klo 14.30-23.00 Jan-Erik Huurne p. 040 777 0182

Ilmatieteen laitos:
ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset, twitter.com/meteorologit
Viestintäasiantuntija Emmi Lehikoinen, p. 029 539 2088, [email protected]

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta