Hyppää sisältöön

Hämeentielle väliaikainen kiertoliittymä Salossa

Julkaistu 27.07.2015

Salon itäisen ohikulkutien rakentaminen tuo uusia liikennejärjestelyjä Helsingintien ja Hämeentien liittymään. Risteykseen tulee rakennustöiden ajaksi kiertoliittymä, joka otetaan käyttöön torstaina 30. heinäkuuta.

Salon itäisen ohikulkutien rakennustyöt etenevät aikataulussaan. Heinäkuun lopulla yksi uusi työkohde on Helsingintien (maantie 110) ja Hämeentien liittymä, jonne rakennetaan nykyisen valo-ohjauksen tilalle kiertoliittymä. Väliaikainen liittymä avataan torstaina 30. heinäkuuta ja se on käytössä ohikulkutien rakennustöiden ajan.

Liikenneviraston projektipäällikön Juha Sillanpään mukaan muutostyöt ajoittuvat keskiviikon ja torstain väliseen yöhön, jolloin niistä on myös liikenteelle vähemmän haittaa.

”Valo-ohjauksen muuttaminen kiertoliittymäksi vaatii tiellä liikkujilta enemmän ennakointia ja huolellisuutta. Se kuitenkin parantaa liikenteen sujuvuutta”, Sillanpää muistuttaa.

Tiehankkeen pääurakoitsijan TelaSteelin työpäällikkö Jaakko Erikäisen mukaan muutostyöt aloitetaan keskiviikkona 29. heinäkuuta, jolloin asennetaan uudet työnaikaiset opasteet ja viitat.

”Torstaina aamuyöllä puretaan nykyiset liikennevalot ja rakennetaan kiertoliittymä. Se avataan heti aamulla, mutta viimeistelytyöt jatkuvat aamupäivällä. Tämä on tiellä liikkujien huomioitava”, Erikäinen kertoo.

Väliaikainen kiertoliittymä on käytössä arviolta marraskuun 2015 loppuun saakka.

Lisätietoja:

Juha Sillanpää
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 020 637 3608
[email protected]

Jaakko Erikäinen
Työpäällikkö, TelaSteel Oy
Puh. 040 734 8241
[email protected]

Liitteet

Syksyllä 2016 valmistuva Kt 52:n Salon itäinen ohikulku ohjaa kaupungin keskustan läpi kulkevan liikenteen uudelle tieyhteydelle. Uusi tielinjaus vähentää keskusta-alueelta läpikulku- ja raskaan liikenteen haittoja, parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukee alueen elinkeinoelämää. Hankkeen toteuttavat Liikennevirasto, Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta