Hyppää sisältöön

Hämeenlinnanväylän itäinen ramppi kiertotielle Kehä I:llä

Julkaistu 23.03.2016

Kehä I:lta idästä päin tultaessa Hämeenlinnanväylälle pohjoisen suuntaan johtava ramppi suljetaan uusimistöiden takia pääsiäisen jälkeisenä tiistai-iltana. Liikenne ohjataan kulkemaan Kaarelanviertoa ja Kaarelantietä pitkin. Tilapäisreitti on käytössä ainakin marraskuuhun asti.

Myös Kehän itäisen ajosuunnan Hämeenlinnanväylän ylittävän sillan pohjoisin kaista suljetaan ensi torstaina (31.3.) aamuruuhkan jälkeen. Kaistaa ryhdytään valmistelemaan länteen menevän liikenteen käyttöön, kun sen tavallisesti käyttämä silta puretaan huhtikuussa. Työt ovat osa Kehä I:n mittavaa perusparannustyötä, joka jatkuu alueella syksyyn 2017 saakka. 

Työmaalla aloitettiin tällä viikolla jo vanhojen meluaitojen purkaminen Espoon rajan ja Vihdintien välillä, sillä tie levenee tällä kohtaa yksien lisäkaistojen verran. Puunpoisto alueella aloitettiin viime viikolla. 

TAUSTA

Kehä I:n uusin perusparannus käynnistyi maaliskuun puolivälissä. Syksyyn 2017 kestävässä hankkeessa jatketaan kolmansia kaistoja Vallikalliosta Vihdintielle, uusitaan tai levennetään Hämeenlinnanväylän pohjoiseen menevät rampit, korjataan Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän ylittävät risteyssillat sekä rakennetaan uusi ylikulkusilta jalankulkijoille ja pyöräilijöille Vihdintien yli. Lisäksi mm. korotetaan meluesteitä ja parannetaan bussipysäkkijärjestelyjä.


Työmaa-aluetta ei oikein pääse kiertämään, joten ratkaisevin apu on vaihtaa kulkemisajankohta aamu- ja iltaruuhkan ulkopuolelle. Kimppakyytien suosiminen auttaa, samoin kuin autoilun vaihtaminen julkisiin kulkuneuvoihin. Elokuussa avautuva länsimetro tuo yhdessä lähistön monien juna-asemien kanssa jo monipuolisesti eri kulkuvaihtoehtoja automatkalle Kehä I:stä pitkin.


Samanaikaisesti käynnissä ovat Kehä I:llä idässä Kivikontien kohdan ja lännessä Karhusaarentien mittavat muutostyöt. Alueelle rakennetaan mm. tunnelia. Keilaniemen töiden ensimmäinen vaihe kestää loppuvuoteen 2018.


Lisätietoja: www.liikennevirasto.fi/keha1, Facebook
Projektijohto: Liikennevirasto - Jarmo Nirhamo p. 0295 343596, [email protected],
Helsingin kaupungin rakennusvirasto - Jukka Tarkkala p. (09) 310 37302, [email protected]
Tiedotetilaukset ja hanketta koskevat kysymykset: [email protected], WhatsApp: p. 045 8994412
Työmaapuhelin: 050 308 2156 (Graniittirakennus Kallio Oy)

Liitteet

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.
www.liikennevirasto.fi
www.facebook.com/liikenneverkossa
www.twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta