Takaisin

Ensimmäiset kohteet Helsinki-Riihimäki-hankkeessa valmistuneet – työt Järvenpäässä jatkuvat vilkkaina

Ensimmäiset kohteet Helsinki-Riihimäki-hankkeessa valmistuneet – työt Järvenpäässä jatkuvat vilkkaina

Julkaistu 18.08.2017

Helsinki-Riihimäki-hankkeen työt ovat jatkuneet kesän ajan tehokkaasti erityisesti Järvenpäässä, jossa lisäraiteen rakentamisen vaatimat siltojen levennystyöt on viiden sillan osalta saatu valmiiksi. Keravalla puolestaan valmistui tavaraliikenteen käyttöön uusi raide, joka on jo otettu käyttöön. Syksyä kohti mentäessä rakentaminen hankkeessa jatkuu vilkkaana ja levittäytyy loppuvuodesta myös Riihimäelle.

Järvenpään alueella Lustikullan, Tunnelipuiston, Helsingintien, Siltakadun ja Villasen alikulkusilloilla siltojen leventämistyöt ovat valmistuneet kesän aikana. Vielä työn alla olevissa kohteissa, eli Myllytiellä ja Ristikadulla levennystyöt etenevät hyvin aikataulussa. Ristikadun ja Myllytien töiden odotetaan valmistuvan ennen vuoden vaihdetta.

Myllytien sillalta radan länsipuolta asemalle johtavien kevyen liikenteen yhteyksien parannustyöt alkavat maanantaina 21.8., jolloin radan vieressä kulkevat väylät suljetaan ja kevyt liikenne ohjataan kulkemaan Sibeliuksenkadun ja Myllytien kautta.

Maanrakennustyöt käynnissä Ainolan ja Purolan välillä

Ainolan ja Purolan välillä käynnissä oleva maanrakennusurakka etenee vauhdikkaasti, ja erityisesti Myllytien ja Saunakallion välisellä alueella rakentaminen jatkuu vilkkaana. Melua aiheuttavia paalutustöitä tehdään seuraavat viikot elokuun loppuun saakka ja paalutuksen perässä etenevät paalulaattojen valut sekä maarakennustyöt. Paalutuksia tehdään tarpeen mukaan myös lauantaisin, jotta ne voidaan tehdä päiväsaikaan yötöiden sijaan. Myös louhintatyöt ovat alkamassa urakka-alueen Saunakallion puoleisessa päässä elokuun aikana.

Tavoitteena on saada kaikki maanrakennusurakkaan kuuluvat huomattavaa melua aiheuttavat työt valmiiksi ensi kevääseen mennessä. Esimerkiksi urakka-alueen Ainolan puoleisessa päässä eniten melua aiheuttavat työt on jo tehty, mutta työt jatkuvat muilta osin.

Järvenpään aseman ympäristössä työt ovat täydessä käynnissä ja esimerkiksi keskustunnelin levennystyöt jatkuvat talven yli. Kesän ajan liikenteeltä suljettuna ollut laituriraide 1 palaa käyttöön sekä Järvenpäässä että Saunakalliossa lokakuun alussa, minkä jälkeen työt radan varrella jatkuvat, mutta pienemmällä teholla.

Keravan uusi tavaraliikenneraide jo käytössä, työt Riihimäellä käyntiin loppuvuodesta

Järvenpään alueella tehtävät työt ovat osa vuoteen 2020 jatkuvaa Helsinki-Riihimäki-hanketta.

Hankkeen muista keskeisistä kohteista Keravalle rakennettu uusi tavaraliikenteen raide on valmistunut ja se otettiin kesällä käyttöön suunnitellun aikataulun mukaan. Uusi raideyhteys palvelee Vuosaaren sataman kuljetuksia.

Työt Riihimäen henkilöratapihan uudistamiseksi ovat käynnistymässä loppuvuodesta. Riihimäellä tehdään muun muassa mittavat vaihde- ja raiteistomuutokset, joilla nopeutetaan ja selkeytetään junien kulkua. Lisäksi aseman palvelutasoa parannetaan muun muassa uusin, korkein laiturein sekä laiturikatoksia peruskorjaamalla.

Lisätietoja:

projektinjohtaja Juha Kansonen, puh. 0295 34 3633, juha.kansonen(at)liikennevirasto.fi

projektipäällikkö Riitta Parviainen, puh. 0295 34 3034, riitta.parviainen(at)liikennevirasto.fi

Helsinki–Riihimäki-hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimmin liikennöidyn rataosuuden, pääradan välityskykyä. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on käynnissä vuosina 2016–2020. Lisätietoa: www.liikennevirasto.fi/helsinki-riihimaki  ja www.facebook.com/jarvenpaanlisaraide/