Hyppää sisältöön

E18 Haminan ohikulkutie: Tervasaaren silta suljetaan liikenteeltä

Julkaistu 14.09.2015

Haminan sisääntuloväylien valmistumisen myötä liikenne Tervasaaren sillalla loppuu. Kaikki Pitäjänsaaren kautta Haminan keskustaan kulkeva liikenne tulee jatkossa kulkemaan uusitun Tervasalmen sillan kautta.

Helsingintien Tervasaaren sillalle johtava väylä suljetaan keskiviikkona 16.9.2015 iltapäivällä. Myös kevyen liikenteen väylä suljetaan. Kevyt liikenne ohjataan käyttämään Tervasalmen sillan kevyen liikenteen väylää heti kun väylä on saatu päällystettyä.

Liikennejärjestelyt ovat pysyviä, Tervasaaren silta tullaan purkamaan Haminan kaupungin toimesta.

Lisätietoja

Destia Oy
Lasse Kultanen, p.  0400 150063

Haminan kaupunki
Matti Ruoti, p. 040 591 7726

Haminan kohdalle rakennetaan yhteensä 15 kilometriä moottoritietä osittain valtatien 26 linjaa mukaillen, osittain kokonaan uuteen maastokäytävään. Moottoritie otettiin käyttöön joulukuussa 2014. Hankkeeseen kuuluu myös Haminan sisääntuloteiden parantaminen ja mittava liikennetelematiikan rakentaminen. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2015 lopussa.

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta