Hyppää sisältöön

Avoin data tuo junat kartalle

Julkaistu 11.12.2017

Uusi avoimen datan rajapinta kertoo, missä ja millä nopeudella junat kulkevat. Rajapinta löytyy Liikenneviraston Digitraffic-palvelusta.

Lähes kaikissa junissa on GPS-tekniikkaa hyödyntävä kuljettajan päätelaite KUPLA, joka lähettää tietoa junan sijainnista ja nopeudesta. Liikennevirasto on nyt julkaissut nämä reaaliaikaiset GPS-sijaintitiedot avoimena datana. Datan avaus raivaa tietä uusille innovaatioille. Myös nykyisiä palveluita on mahdollista kehittää paremmiksi uuden datan pohjalta.

“Esimerkiksi sovellukset, liikkumisen palvelut ja logistiikka saavat käyttöönsä entistä tarkempia tietoja junien sijainneista”, kertoo avoimen datan asiantuntija Tomi Lapinlampi.

Liikennevirasto on jo aikaisemmin tarjonnut avoimena datana tietoja junien sijainneista, mutta tiedot ovat olleet monesti melko epätarkkoja. Sijaintitiedot ovat perustuneet asemakohtaisiin toteutumatietoihin ja kulkutietoviesteihin. Asemakohtaisilla toteutumatiedoilla tarkoitetaan sitä, milloin juna on saapunut asemalle tai tai lähtenyt sieltä. Kulkutietoviestit taas kertovat, millä rataosalla juna kulkee. Rataosat voivat olla jopa kymmeniä kilometrejä pitkiä.

Sijaintitietoa ei saada kaikesta raideliikenteestä

Rajapinnan kautta tarjotaan tällä hetkellä vain junien sijaintitietoja. Muu liikenne, kuten vaihtotyöt ja työkoneet, ei yleensä tuota lainkaan sijaintitietoja.

Myös junien sijaintitiedoissa on joitakin puutteita. Noin 10% päivittäin ajettavista junista ei tuota laadullisesti riittävän hyvää sijaintitietoa tai tieto puuttuu kokonaan.

Yksittäisen junan sijaintitieto päivittyy rajapinnassa noin 15 sekunnin välein. Päivitysten välillä nopeasti liikkuva juna voi kulkea satoja metrejä, mikä kannattaa ottaa huomioon sovelluskehityksessä.

Kehittäjien kannattaa huomioida junien sijaintitietojen puutteet sovelluksissaan ja kertoa rajoitteista selkeästi myös sovellusten loppukäyttäjille. Puutteiden ja virheiden vuoksi tietojen käyttöä turvallisuuteen liittyvissä sovelluksissa kannattaa harkita tarkkaan.

Monipuolinen avoin rajapinta

Avoin rajapinta tarjoaa erilaisia kyselyjä junien sijaintitietoon: REST-rajapinnan kautta on mahdollista kysyä yksittäisen junan, tietyllä maantieteellisellä alueella olevien junien tai kaikkien junien uusimpia sijaintietoja. Sijaintitietojen lisäksi rajapinta kertoo junan nopeuden ja tiedon aikaleiman. Tietoja voi myös tilata MQTT-protokollan avulla. Sijaintien historiatiedot tuodaan tarjolle myöhemmin.

Tulevaisuudessa Liikennevirasto yhdistää GPS-tiedot radan turvalaitteista saatavaan kulkutietoon. Näin voidaan tarkentaa junan sijaintia moniraiteisilla rataosilla ja esimerkiksi tunneleissa, joissa GPS:n tarkkuus on heikko. Tavoitteena on tuoda yhdistetty sijaintitieto avoimeen rajapintaan heti, kun tietoa pystytään tuottamaan.

 

KUPLA tarkoittaa kuljettajan päätelaitetta, joka mahdollistaa sähköisen tiedonsiirron ja viestinnän rautatieliikenteenhallintajärjestelmien sekä liikenteenohjauksen ja kuljettajan välillä. KUPLA toimii veturinkuljettajan tietolähteenä ja tuottaa samalla junan GPS-sijaintitietoa Liikennevirastolle

Liikennevirasto jakaa rata.digitraffic.fi-palvelussaan avointa dataa Creative Commons Nimeä 4.0 -käyttöluvalla, mikä tarkoittaa, että avoimen datan aineistoa saa hyödyntää vapaasti sovelluksissa, kunhan lisenssi ja aineiston lähde mainitaan.

Lisätietoa

Avoimen datan asiantuntija Tomi Lapinlampi,
Liikennevirasto,
puh. 050 3781510
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

http://www.liikennevirasto.fi/avoindata

http://www.digitraffic.fi

https://rata.digitraffic.fi

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta