Takaisin

Aalto-yliopisto ja Liikennevirasto yhteistyöhön kehittämään liikenneosaamista

Aalto-yliopisto ja Liikennevirasto yhteistyöhön kehittämään liikenneosaamista

Julkaistu 2.9.2015

Liikennevirasto ja Aalto-yliopisto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää liikennealan tutkimusta ja osaamista sekä tehostaa asiantuntijayhteistyötä.

Yhteistyössä keskitytään muun muassa liikennejärjestelmiin ja liikennetekniikan eri osa-alueisiin, liikenteen perusrakenteiden, kuten tieverkostojen, rakentamiseen ja liikennepalveluihin liittyvään tutkimukseen.

- Liikennesektorin merkitys yhteiskunnan peruspalvelujen tuottajana ja kansantalouden perustana on niin merkittävä, että on tarpeen luoda yhteistyöverkostoja ja pitkäaikaisia kumppanuuksia tukemaan strategista tutkimusta ja osaamisen kehittämistä tämän päivän ja huomisen liikkumisen ja kuljettamisen tarpeisiin. Nyt Aallon kanssa tehty yhteistyösopimus ja sen ohessa sovitut tutkimuspalvelujen hankintoihin sovellettavat yleiset sopimusehdot ovat erinomainen avaus tälle uudenlaiselle, strategisesti suuntautuvalle toimintatavalle, sanoo kehitysprojektin vetäjä, ohjelmakoordinaattori Seppo Oinonen.

- Yhteistyö Aalto-yliopiston ja Liikenneviraston välillä on viime vuosina merkittävästi syventynyt ja löytänyt uusia muotoja. Yhteistyösopimus luo tälle yhteistyölle vakaat puitteet. Erityisen iloinen olen liikennealan tieteelliselle tutkimukselle löytyneestä roolista yhteistyössä. Se auttaa Aalto-yliopistoa tuottamaan liikennealalle uutta tietoa ja osaamista sekä Liikenneviraston että koko yhteiskuntamme hyödyksi, sanoo liikennetekniikan professori Tapio Luttinen Aalto-yliopiston Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitokselta.

- Aalto-yliopistosta liikennetekniikan tutkimuksen painopisteenä on kestävä ja älykäs liikenne. Keskeisellä sijalla ovat myös liikenteen ja sen vaikutusten mallintaminen ja analysointi. Vuosittain alalta valmistuu noin kahdeksan diplomi-insinööriä, joiden pääaineena on liikennetekniikka. Vuoden 2016 syksyllä alkava uusi englanninkielinen maisteriohjelma Spatial Planning and Transportation Engineering yhdistää liikennetekniikan ja rakennetun ympäristön alat.

​***

Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista. Aalto-yliopiston kulmakiviä ovat vahva opetus ja tutkimus. Perus- ja jatko-opiskelijoita uudessa yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 5 000, joista professoreja noin 390.