Takaisin

2.12.2014: E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritiehankkeen lopullinen tarjouspyyntö on lähetetty tarjoajille

2.12.2014: E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritiehankkeen lopullinen tarjouspyyntö on lähetetty tarjoajille

Julkaistu 2.12.2014

E18 Hamina–Vaalimaa -hankkeen lopullinen tarjouspyyntö on nyt lähetetty niille kolmelle tarjoajalle, jotka aiemmin tänä vuonna valittiin mukaan tarjouskilpailuun. Heidän tulee toimittaa lopulliset tarjouksensa Liikennevirastoon helmikuun alussa. Hankintapäätös tehdään maaliskuussa 2015. Elinkaarimallilla toteutettava moottoritie on arvoltaan lähivuosien suurimpia väylähankkeita (660 M€). Kaikissa tarjoajaryhmittymissä on mukana sekä koti- että ulkomaisia osapuolia.

Rakennettava tieosuus on viimeinen osa E18-moottoritietä, joka kulkee Suomen halki Turusta itärajalle. Liikennevirasto kilpailuttaa kokonaispalvelun elinkaarimallilla (PPP, Public Private Partnership). Palveluntuottaja vastaa hankkeen rahoituksesta sekä suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta.

Tavoitteena on allekirjoittaa 20 vuoden pituinen palvelusopimus parhaan tarjoajan kanssa kesällä 2015. Rakennustöiden arvioidaan alkavan syyskesällä 2015 ja moottoritien arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmis liikenteelle vuoden 2018 loppuun mennessä.

Elinkaarimallihankkeen kilpailutukseen osallistuu kolme tarjoajaryhmittymää, jotka ovat Konsortio MY, Projektiyhtiö Destia-Lemminkäinen ja Tieyhtiö HAVA. Kaikissa tarjoajaryhmittymissä on mukana myös ulkomaisia osapuolia. Konsortio MY:hyn kuuluvat YIT Rakennus Oy ja Meridiam Infrastructure Finance II S.à.r.l ja projektiyhtiö Destia-Lemminkäiseen Destia Oy, Lemminkäinen Infra Oy ja 3i Investments PLC.  Tieyhtiö HAVAan kuuluvat Aberdeen Infrastructure (HoldCo) B.V., HOCHTIEF PPP Solutions GmbH, Graniittirakennus Kallio Oy ja Kesälahden Maansiirto Oy.

Lopullinen tarjouspyyntö syntyi neljän neuvottelukierroksen tuloksena

E18 Hamina–Vaalimaa -elinkaarihankkeessa valittiin viime keväänä avoimen kilpailun kautta kolme tarjoajien yhteenliittymää eli konsortiota jatkoneuvotteluihin. Tarjoajien kanssa on kesän ja syksyn mittaan käyty neljä neuvottelukierrosta, joiden aikana tarjoajat ovat myös voineet esittää uusia keinoja  kokonaisuuden toteuttamiseen.

- Neuvottelut käytiin hyvässä ja keskustelevassa hengessä. Etenkin tarjoajien innovaatioihin ja rahoitusratkaisuihin liittyvissä asioissa työskentely oli erittäin hyvää ja vuorovaikutteista, kertoo hankkeen projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta.

- Ennen lopullisten tarjousten jättämistä helmikuun 2015 alussa yhteenliittymät viimeistelevät tarjouksiaan, sopivat rahoituksen sekä hankkivat tarjouksiin hyväksynnät organisaatioidensa johdolta.

Neuvottelujen tuloksena on laadittu nyt julkistettava lopullinen tarjouspyyntö.  Neuvottelumenettelyä käytettäessä tarjoajat pystyvät huomioimaan hankkeen erityispiirteet ja valtio pystyy varmistamaan, että kaikilla tarjoajilla on edellytykset toteuttaa hanke. Elinkaarihanke merkitsee tarjouskilpailun voittajalle noin 20 vuoden sitoutumista tien rakentamiseen ja kunnossapitoon.

Työt alkavat maastossa vuodenvaihteen jälkeen

Liikennevirasto on hyväksynyt E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritien tiesuunnitelman 28.lokakuuta. Tiealueen haltuunotto tapahtuu joulukuun puolenvälin jälkeen, jolloin tietä varten tarvittava maa-alue siirtyy Liikennevirastolle. Puuston poisto ja muut maastotyöt alkavat vuodenvaihteen jälkeen.