Takaisin

112 vuoden odotus päättyi - Tolsan seisake avattiin liikenteelle

112 vuoden odotus päättyi - Tolsan seisake avattiin liikenteelle

Julkaistu 17.8.2015

Kirkkonummen Tolsan uusi seisake avattiin liikenteelle lauantaina 15.8.2015 perinteisellä nauhanleikkaamisella ja sitä seuranneella yleisötapahtumalla. Mediassa uutta seisaketta on jo luonnehdittu Rantaradan tyylikkäimmäksi seisakkeeksi.

Seisake on tyylikkään lisäksi tärkeä. Seisakkeen liikenteellisestä merkityksestä kertoo myös se, että paikalliset kutsuvat sitä seisakkeen sijaan juna-asemaksi. Tolsan uusi seisake mahdollistaa alueen kehittymisen ja tuhansien uusien asukkaiden sijoittumisen lähelle toimivia joukkoliikenneyhteyksiä.

Viime viikonloppuna liikenteelle avattu seisake on Liikenneviraston ja Kirkkonummen kunnan yhteishanke ja osa yleissopimusta Kirkkonummen kunnan alueella tapahtuvista aseman ja seisakkeiden kehittämisestä. Tolsan seisakkeen kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin 11,5 M€. Kustannukset jakautuvat seuraavasti: Liikennevirasto 76 % ja kunta 24 %. Seisakkeen tunnuslukuja ovat mm. 12 km erilaisia paaluja ja yli 24 000 istutusta.

Niin, ja vielä siitä 112 vuoden odotuksesta. Alun perin Kirkkonummen pääasemaksi kaavailtiin Tolsaa nykyisen Kirkkonummen aseman sijaan. Tämä kaavailu ja pohdinta tapahtui noin 112 vuotta sitten. Vaikka silloin Tolsa jäi varasijalle, niin nyt tolsalaisten pitkä odotus on palkittu. Tyylikkyydessä seisake haastaa nykyisen Kirkkonummen aseman vallan mainiosti.

Teksti: Erkki Mäkelä
Kuvat: Markku Nummelin ja Erkki Mäkelä