Itämeren suojelu

Liikenneviraston tavoitteena on minimoida meriliikenteen ympäristöonnettomuuksien riski sekä vähentää väylänpidon sekä meriliikenteen haittoja Itämerelle.

Suomen merenkulun ympäristönsuojelua koskeva lainsäädäntö perustuu pääosiltaan kansainväliseen MARPOL 73/78 -yleissopimukseen ja Itämeren valtioiden väliseen Itämeren suojelusopimukseen (Helsingin sopimus, 1992).

Lisäksi Euroopan unionilla on joitakin asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat EU-maiden merenkulkua.

IMO:n yleissopimusten, Helsingin sopimuksen ja EU:n direktiivien säännökset on Suomessa saatettu voimaan alusjätelain ja alusjäteasetuksen avulla. Sen sijaan Euroopan unionin neuvoston asetukset ovat sellaisenaan EU:n jäsenvaltioita sitovaa lainsäädäntöä, eikä niitä tarvitse saattaa kansallisen lainsäädännön avulla voimaan jäsenmaissa.

Alusliikenteen turvallisuuden varmistaminen on keskeisintä merenkulun ympäristötyötä

Vähäisenkin öljy- tai kemikaalivuodon haitalliset vaikutukset meriympäristöön voivat olla huomattavat. Erityisen riskin Itämerelle muodostavat yhä lisääntyvät raakaöljykuljetukset Suomenlahdella, mutta huomattavia riskejä sisältyy myös muihin öljytuotteiden ja kemikaalien kuljetuksiin sekä alusten omiin polttoaineisiin, jotka saattavat onnettomuustapauksessa päästä ympäristöön.

Alusliikenteeseen kohdistuvia riskejä on vähennetty Suomen, Viron ja Venäjän yhteisellä Suomenlahden pakollisella ilmoittautumisjärjestelmällä (GOFREP) ja rannikon sekä Saimaan alueen kattavalla alusliikenteen ohjausjärjestelmällä (VTS), joiden avulla alusliikennettä valvotaan ja tiedotetaan liikenteestä ja infran kuntotilanteesta. Vilkkaasti liikennöidyillä avomerialueilla on käytössä myös muita meriliikenteen reittijakoalueita, joilla eri suuntiin kulkeva meriliikenne erotetaan toisistaan ja vähennetään näin riskiä alusten törmäyksistä.

Merkittävän osan meriliikenteen turvallisuudesta muodostaa myös ajantasaiset merikartoitustiedot ja niiden saaminen alusten käyttöön. Liikennevirasto on tehnyt tärkeimpien kauppamerenkulun väylien tarkistusmittaukset sekä alusten käyttämien avomerireittien HELCOM-merenmittauksia, joilla varmistetaan, että aluksille on käytettävissään ajantasaiset merikartoitustiedot.

Vuonna 2009 hyväksytyn Safety of Life at Sea (SOLAS)-yleissopimuksen mukaan elektronisiin merikarttoihin (ENC) pohjautuva ECDIS-navigointijärjestelmä tulee aluksilla pakolliseksi vaiheittain vuodesta 2012 alkaen. Siirtymäaika kestää vuoteen 2018 saakka. Liikennevirasto sai vuoden 2010 lopulla valmiiksi ENC-kattavuuden tuottamisen kauppamerenkulun käyttämiltä alueilta Saimaan syväväylä mukaan lukien.

Kauppamerenkulun väylien väyläturvallisuus varmistetaan niiden jatkuvalla väylänhoidolla sekä turvalaitteiden kehitystyöllä. Turvalaitteiden toimivuutta on kyetty parantamaan uuden tekniikan avulla merkittävästi. Lisäksi on otettu käyttöön turvalaitteiden kaukovalvonta, jonka avulla turvalaitevoista saadaan tieto heti vian ilmaannuttua ja se voidaan välittää aluksille, Samalla on kyetty vähentämään tarpeetonta liikkumista merellä, mikä vähentää väylänpidosta aiheutuvia päästöjä.

Ruoppaus- ja läjitystöiden riskienhallintaa kehitetään

Meri- ja sisävesialueilla tapahtuvia väylien ruoppaus- ja läjitystöitä ohjaa ympäristöministeriön vuonna 2015 uudistettu ohje ”Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohje” (Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2015) . Suurimmat ruoppaus- ja läjitystöiden aiheuttamat riskit liittyvät ruoppausmassojen sisältämien haitallisten aineiden mahdollinen leviäminen ympäristöön ruoppaus- ja läjitystöiden yhteydessä.  

Liikenneviraston toteuttamat väylien syvennyshankkeet edellyttävät aina vesilain mukaista lupaa, jonka käsittelyn yhteydessä arvioidaan hankkeen ruoppaus- ja läjitystöiden aiheuttamat tapauskohtaiset haitat ja annetaan määräykset haittojen torjunnasta ja vähentämisestä. Vesilain mukaisen luvan hankkeen toteuttamiseen myöntää Aluehallintovirasto (AVI)

Väylien ruoppaus- ja läjitystöiden riskinhallintaa on kehitetty myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tutkimus- ja kehittämistoimintaa on tehty mm. sedimenttien haitta-aineen näytteenotosta, pilaantuneiden massojen ruoppauksesta, käsittelystä ja läjittämisestä, läjitettyjen ruoppausmassojen pysyvyydestä läjitysalueella, läjitystöiden vaikutuksista lähimerialueen sedimentaatio-olosuhteisiin ja avomerialueiden luontaisesta resuspensiosta. Näiden selvitysten tulosten avulla ruoppaus- ja läjitystöiden vaikutuksia ja niiden merkittävyyttä voidaan ennakoida entistä luotettavammin ja suunnitella tarvittavat haittojen lieventämistoimenpiteet entistä tehokkaammiksi.

Meriläjityksen fysikaaliset vaikutukset Haminassa ja Naantalissa (Liikenneviraston julkaisu 21/2014)

 

Sivu päivitetty 30.09.2016