Tiestä elinvoimaa elinkeinoelämälle

Vt 5 Mikkelin kohdalla tehtävät parannustyöt ovat erinomainen askel tulevaisuutta kohti. Tätä mieltä ovat Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Markku Kakriainen ja Etelä-Savon Maakuntaliiton maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.

– Kyllähän se on Mikkelin valtaväylä, keskeinen suoni, joka ulottuu aina Lappiin asti. Tie tarjoaa hyvät liikennemahdollisuudet varsinkin nyt, kun Mikkelin kohta valmistuu ja sen jälkeen Mikkeli-Juva, hän sanoo.

Mikkelin kohdan parannukset hyödyttävät liikennettä myös Mikkeliä laajemmalla alueella. Kakriainen muistuttaakin, että valtaväylän parantaminen on ollut vuosikausia koko itäisen Suomen yhteishanke.

– Työssäkäyntiliikenne paranee huomattavan paljon. Tällä on vaikutuksensa jopa Savonlinnalle ja Joensuulle. Tämä on laajalti yhteinen asia, Kakriainen sanoo.

Kaavoituksella pitkän aikavälin suunnitelmia

Valtaväylä luo Mäkisen mukaan uusia taloudellisia mahdollisuuksia aina pohjoiseen asti, kun aluetta päästään kaavoittamaan perusteellisesti sekä elinkeinoelämää että asumista varten.

– Tie tuo mukanaan elinvoimaa, jota voidaan suunnitella maankäytössä pitkälle. Nyt kun meillä on valmisteilla maakuntakaava ja maakuntastrategia, näiden keskeisenä osana on ydinväylän ympärillä tapahtuva maankäytön kehittyminen, Mäkinen sanoo.

Tien parantamisella on Mäkisen mukaan laajat aluetaloudelliset vaikutukset, joita ovat liikenneturvallisuuden parantuminen ja kasvukäytävän kehittäminen kaavoituksen avulla.

Kakriainen nostaa esimerkiksi Juvan kunnan, jonka maatalous- ja kasvituotanto on kunnalle tärkeä elinkeino.

– Juva elää aika pitkälti Viitostiestä, jota pitkin tavaraa kulkee päivittäin ympäri Suomea. Tämän tyyppistä yritystoimintaa on viitostien varrella hyvin paljon.

Elinkeinoelämän odotetaankin saavan aivan uudenlaisia edellytyksiä viitostien parannusten edetessä.

– Kustannuskysymykset ja liikenneturvallisuus ovat asioita, jotka varmistavat sen, että yrityksillä on mahdollisuus sijoittua väylän läheisyyteen, Mäkinen sanoo.

Sivu päivitetty 21.08.2017