Usein kysyttyä

Miksi hanke toteutetaan?
Tiejakso on varsin vilkasliikenteinen ja ruuhkainen (14 000–22 000 autoa vuorokaudessa), ja liikennevirta joutuu usein pysähtelemään liikennevaloissa.
Mikä on hankkeen aikataulu?
Hankkeen rakennussuunnitelma valmistui kesäkuussa 2014. Rakennustyöt käynnistyvät elokuussa 2014, ja koko urakka valmistuu vuoden 2016 aikana.
Miten urakka on vaiheistettu?

Kustannussyistä hanke on pilkottu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe käsittää nelostien parantamisen välillä Oijustie–Erottaja. Toinen vaihe Alakorkalo–Oijustie toteutettaneen myöhempinä vuosina.

Millaisia liikennejärjestelyjä tulee?

Tieltä puretaan kolme valo-ohjattua liittymää ja osuudelle rakennetaan kaksi uutta eritasoliittymää, Oijustien ja Vierustien liittymät.

Viirinkankaantien liittymän tilalle rakennetaan alikulkuyhteys Vierustielle.

Pohjoispäässä rakennetaan kokonaan uusi Lehtikadun alikulkuyhteys.

Eteläpäässä tie laskee noin neljä metriä nykyistä alemmaksi.

Rovaniemen kaupunki parantaa samalla sekä hankekokonaisuuteen kuuluvia että myös muita alueen katuja ja katuliittymiä.  

Mitä hanke maksaa?
Kustannusennuste on 25 milj. €, josta kunnan osuutta on noin 2 M€.
Paljonko hanke työllistää kaikkiaan?
Rakentamisen aikana työllistävä vaikutus on vähintään 50 henkilötyövuotta, kiivaimpana aikana noin 100 henkilötyövuotta.
Millaisia vaikutuksia hankkeella on liikenteen sujuvuuteen?
Liikennevalojen poistaminen valtatieltä sekä eritasoliittymien rakentaminen sujuvoittavat merkittävästi liikennettä. Uudet järjestelyt vähentävät viivytyksiä liittymissä, ja myös poikittaisliikenteen sujuvuus paranee eritasojärjestelyjen myötä. Lisäksi kaupunkiseudun liikenteen toimintaedellytykset paranevat oleellisesti.
Miten hanke vaikuttaa liikenneturvallisuuteen ja alueen viihtyvyyteen?

Tieosuudella on vuosien 2008–2012 aikana sattunut 61 liikenneonnettomuutta, joista 21 on johtanut henkilövahinkoihin. Perusparannuksen jälkeen henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien määrän arvioidaan vähenevän neljänneksellä. 

Hankkeen eteläpäässä sekä Vapaudentien eteläpuolella omakotialueet suojataan meluvallilla ja meluseinällä.