Vainikkala-Simola -tien kunnostaminen

Valmistunut

Hankkeessa tie kunnostettiin alueellisen kehityksen ja liiketoiminnan edellytysten parantamiseksi. Hanke valmistui 2014.

Vainikkala-Simola -tien kunnostaminen

Vainikkala - Simola tie ei entisessä kunnossaan palvellut Suomen ja Venäjän välisen kansanvälisen rajanylityspaikan kasvavien liikennemäärien tarpeita, koska se oli liian kapea ja mutkainen ja sen nopeusrajoitus oli alhainen.

Matkustajaliikenne Vainikkalan kautta Lappeenrantaan on kasvanut 10 % vuodesta 2010, jolloin avattiin rautatieyhteys Helsingin ja Pietarin välillä.

Projektin yleisenä tavoitteena oli kunnostaa tie alueellisen kehityksen ja liiketoiminnan edellytysten parantamiseksi esimerkiksi parantamalla lentoyhteyksien käytettävyyttä Lappeenrantaan ja Lappeenrannasta sekä kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi.

Projekti valmistui 31.12.2014.

Sivu päivitetty 06.10.2015