Tieliikenteen kehitys pääteillä

Liikenteen kehitys arvioidaan kuukausitasolla siten, että tarkasteltavan kuukauden liikennemäärää verrataan vertailukuukauden liikennemäärään. Kuukauden liikennemäärää ei kuitenkaan käytetä laskelmassa sellaisenaan, vaan eräänlaisen konstruoidun vuorokausiliikenteen kautta. Konstruoitu keskivuorokausiliikenne muodostetaan siten, että ensin lasketaan liikennemäärien keskiarvot kullekin viikonpäivälle erikseen kuukauden ajalta (maanantaiden keskiarvo, tiistaiden keskiarvo jne.) ja saaduista keskiarvoista lasketaan edelleen keskiarvo. Laskelmaan ei oteta mukaan arkipyhiä. Tällä menettelyllä pyritään tasaamaan poikkeuksellisten päivien vaikutusta.

  • Kuukausimuutoksessa verrataan viimeisen kuukauden liikennemäärää vastaavaan kuukauteen vuotta aiemmin.
  • Muutos vuoden alusta luku kertoo kuinka paljon liikennemäärä on muuttunut edellisen vuoden vastaavaan aikajaksoon. 
  • Kahdentoista kuukauden muutoksessa verrataan viimeisen kahdentoista kuukauden liikennemäärää sitä edeltävään kahteentoista kuukauteen.

Pääteillä tässä tarkoitetaan valta- ja kantateitä. (Tienumerot 1 - 99). Liikenteen kehitystiedot saadaan LAM-järjestelmästä (liikenteen automaattinen mittaus).

Sivu päivitetty 11.10.2017