Hyppää sisältöön

Nuijamaan rajanylityspaikan kehittäminen

Tiehanke Valmistunut Etelä-Karjala

Nuijamaa - Brusnitshnoje on toiseksi vilkkain rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän välillä. Hankkeessa lisättiin valvontalinjojen määrää vastaamaan kasvaneita liikennemääriä.

Sisältöosio

Nuijamaan rajanylityspaikan kehittäminen

Nuijamaa - Brusnitshnoje on toiseksi vilkkain rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän välillä ja yksi tärkeimmistä maantiekuljetusyhteyksistä Venäjän ja EU:n välillä.

Vuoden 2010 aikana yli 2,3 miljoonaa ihmistä ja lähes miljoona ajoneuvoa (yli 170 000 rekkaa) ylitti rajan Nuijamaalla. Vuoden 2011 ensimmäisen puolikkaan aikana kokonaisliikennemäärä kasvoi yli 30 %.

Kasvu on hidastunut viime vuosina mutta kiihtynee jälleen tulevaisuudessa. Suomen puolella Nuijamaan rajanylityspaikalla on ollut liian vähän tarkistuslinjoja sekä riittämätön tulli- ja rajavalvontakapasiteetti etenkin henkilöautojen ja bussien osalta.

Projektin yleisenä tavoitteena oli laajentaa kuljetusaluetta sekä rakentaa uusia tulli- ja rajavalvontalinjoja liikennemäärien hallinnan parantamiseksi ja kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi.

Projekti valmistui 31.12.2014.