29.5.2015 Kesän työt

Julkaistu 23.10.2015

Teollisuuskatu

Eläintarhan ja Itä-Pasilan jalankulkureitit muuttuvat tilapäisesti, kun Teollisuuskatua jatketaan Konepajan alueelta kohti Keski-Pasilaa pitkin entistä satamaradan ratakuilua. Teollisuuskatu liitetään Keski-Pasilaan rakennettavaan uuteen Veturitiehen ja kadut avataan liikenteelle syksyllä 2019.

Itä-Pasilan ja Konepaja-alueen välisen Sähköttäjänsillan purkaminen alkaa koulujen kevätlukukauden 2015 päätyttyä, ja uusi silta valmistuu vuoden 2016 aikana. Tänä aikana siltaa ei voi käyttää kulkuväylänä.

Teollisuuskadulta Ratapihantielle noustessa ajoneuvoliikenne tiivistyy kaksikaistaiseksi. Vastakkaiseen ajosuuntaan säilyy yksi ajokaista, joka siirtyy pohjoisemmaksi. Risteyksen liikennejärjestely kestää syksyyn 2015 asti.

Lisätietoja: Lemminkäinen Infra Oy, työmaan päivystyspuhelin 046 922 1735


Uusi Pasilansilta

Uuden Pasilansillan rakennustyöt jatkuvat elokuun loppuun 2015 saakka. Kesällä aloitetaan myös vanhan sillan korjaustyöt. Joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyjen aikana kävely- ja pyöräily-yhteys säilyy Pasilansillalla.

Lisätietoja: YIT Rakennus Oy, vastaava työnjohtaja Mikko Saresma, p. 0400 729 498, mikko.saresma@yit.fi


Pasilankatu ja Veturitie

Pasilan kadulla tehdään muutostöitä, joilla valmistellaan Tripla-keskuksen rakentamisen aloitusta. Pasilankatu levennetään 2+2 –kaistaiseksi ja myös Radiokadun liikenneympyrä muutetaan kaksikaistaiseksi syksyyn 2019 saakka. Työn aikana kevyen liikenteen reitteihin voi tulla muutoksia.

Liikenteen sujumiseksi Pasilankadulla tehdään liittymä- ja kaistajärjestelyjä ja raitiotiekiskot siirretään Pasilankadun keskelle.

Pasilankadun pohjoispään muutostöiden takia liikennevalot Veturitien ja Pasilankadun risteyksessä ovat pois käytöstä heinäkuun loppuun saakka. Valo-ohjauksen puuttuminen aiheuttaa liikenteen ruuhkautumista varsinkin aamuisin ja iltapäivisin. Ruuhkien välttämiseksi on suositeltavaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä tai varaamaan siirtymisiin enemmän aikaa.

Pasilankadun eteläpää (välillä Palkkatilanportti–Veturitie) on suljettu liikenteeltä 1.–21.6. ratatöiden vuoksi ja liikenne on tuon ajan ohjattu Veturitielle. Bussilinjat 58, 58B, 504, 505 ja 506 ajavat poikkeusreittejä 1. kesäkuuta alkaen juhannusviikon loppuun asti.

Bussit ajavat Itä-Pasilan ja Nordenskiöldinkadun välisen osuuden Savonkadun kautta. Lisäksi bussit 58 ja 58B kulkevat Aleksis Kiven kadun sijasta reittiä Teollisuuskatu–Jämsänkatu–Ratamestarinkatu–Asemapäällikönkatu–Ratapihantie. 

Tripla-keskuksen rakentamisen mahdollistamiseksi nykyisen Veturitien liikenne ohjataan väliaikaisesti Pasilankadulle. Veturitie katkaistaan etelässä Pasilankadun liittymän kohdalla ja pohjoisessa Radiokadun liittymän kohdalla. Veturitie poistuu käytöstä juhannuksen jälkeen ja liikenne siirretään Pasilankadulle siihen saakkka, että uusi Veturitie valmistuu syksyllä 2019.


Lisätietoja:

Pasilankadun eteläpää: Lemminkäinen Infra Oy, työmaan päivystyspuhelin 046 922 1735 Pasilankadun pohjoispää: YIT Rakennus Oy, vastaava työnjohtaja Antti Karjalainen, p.050 440 2511, antti.m.karjalainen@yit.fi

 

Maanrakennustyöt Pasilan aseman ympäristössä

Keski-Pasilan keskuksen Triplan maanalaisen pysäköintilaitoksen maanrakennustyöt ovat käynnissä. Kaivannon rakentaminen aloitetaan rakentamalla ensin sen ympärille patoseinärakenne. Patoseinä muodostuu teräsputkipaaluista, jotka ulotetaan peruskallioon saakka, noin 20 metrin syvyyteen nykyisen ratapihan tasosta. Paalutuskone 40 metrin mastoineen näkyy aseman ympäristössä koko kesän ajan.

Työt jatkuvat syyskuun loppuun asti. Niillä ei ole vaikutuksia rata- tai henkilöliikenteeseen. Töitä tehdään klo 7–22 välisenä aikana ja niistä aiheutuu jonkin verran meluhaittaa.

Lisätietoja: YIT Rakennus Oy, työpäällikkö Juha Vunneli, p. 040 840 2493, juha.vunneli@yit.fi

 

Sivu päivitetty 21.03.2016