Hyppää sisältöön

Vuosi alkanut vauhdikkaasti merellä: Tavarakuljetukset jatkavat kasvuaan ja Viroon suuntasi ensimmäistä kertaa enemmän matkustajia kuin Ruotsiin

Julkaistu 16.08.2017

Ulkomaan meriliikenteen vienti- ja tuontikuljetukset kasvoivat tammi-kesäkuussa edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös matkustajaliikenteen määrät lisääntyivät. Kasvua oli erityisesti Viron matkustajaliikenteen määrässä, joka ohitti nyt ensimmäistä kertaa Ruotsiin suuntautuvan matkustajaliikenteen määrän.

Ulkomaan meriliikenteen vientikuljetukset kasvoivat 5,5 prosenttia ja tuonnissa oli kasvua 3,1 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Viennin kasvu johtui sahatavaran, lannoitteiden, malmin ja rikasteiden kuljetusten lisääntymisestä. Tuonnin 3,1 prosentin kasvu johtui lisääntyneistä raakaöljyn, raakamineraalien ja kappaletavaran kuljetuksista.

Kauttakulkuliikenne Suomen satamien kautta kasvoi 22,5 prosenttia eli 843 000 tonnia vuoteen 2016 verrattuna. Kauttakulkuliikenne lisääntyi erityisesti Kokkolan satamassa, jossa rautapelletin transitovienti kasvoi peräti 641 000 tonnia.

Kaikkiaan ulkomailta Suomen satamiin saapuneita aluksia oli kesäkuun loppuun mennessä 15 103 kappaletta. Alusten määrä kasvoi 2,6 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Viro ohitti Ruotsin matkustajamäärissä merellä

Ulkomaan meriliikenteen matkustajamäärät kasvoivat 2,2 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvua oli erityisesti Viron matkustajaliikenteessä, joka kasvoi 4,2 prosenttia. Matkustajien kokonaismäärä ulkomaan meriliikenteessä oli 8,65 miljoonaa.

Viron osuus ulkomaan meriliikenteen matkustajien kokonaismäärästä oli 48,1 prosenttia ja Ruotsin osuus 46,1 prosenttia. Viroon suuntautuva matkustajaliikenne on ollut kasvussa 1990-luvulta lähtien ja nyt ensimmäistä kertaa vuodesta 1980 alkaneen tilastointihistorian aikana matkustajaliikennettä on enemmän Viroon kuin Ruotsiin.

Lisätietoa

Tilastot(at)liikennevirasto.fi

Tietopalveluasiantuntija Vesa Lasaroff, p. 029 534 3946

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta