Hyppää sisältöön

Vt 5 Mikkelin kohta: Suntiolan alikulkukäytävä Ristiinantiellä suljetaan kevyeltä liikenteeltä

Julkaistu 01.06.2017

Valtatie 5 Mikkelin kohdan urakkaan kuuluva Suntiolan alikulkukäytävän parannustyö aiheuttaa kiertojärjestelyitä Urpolan ja Kaihun alueen kevyelle liikenteelle.

Kevyen liikenteen väylän sadevesijärjestelmiin tehdään muutoksia vesien ohjaamisen parantamiseksi. Työn ajaksi Suntiolan alikulku S10 suljetaan liikenteeltä 5.–9. kesäkuuta oheisen kartan mukaisesti.

Pahoittelemme töistä aiheutuvia liikennehaittoja.

Lisätietoja antavat

Pekka Jaakkola, Destia Oy puh. 0400 888241
Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto puh. 029 534 3536

Hanke verkossa

liikennevirasto.fi/vt5mikkelinkohta
facebook.com/vt5mikkelinkohta

Vt5 Mikkelin kohta -hankkeen parannustyöt tulevat hyödyttämään itäisen Suomen tieliikennettä ja Mikkelin kaupungin sisäistä liikennettä. Hankkeessa rakennetaan toinen ajorata ja lisäkaistoja Pitkäjärven ja Aseman välille sekä parannetaan eritasoliittymiä, katuja ja kevyen liikenteen yhteyksiä. Ympäristöstä huolehditaan rakentamalla melu- ja pohjavesisuojauksia.  Hanke valmistuu vuonna 2017.

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta