Takaisin

Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -hankkeen toisen urakan urakoitsija valittu

Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -hankkeen toisen urakan urakoitsija valittu

Julkaistu 02.03.2017

Liikennevirasto on valinnut Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -tiehankkeen toisen urakkakohteen urakoitsijaksi Lemminkäinen Infra Oy:n. Peruskorjausurakka sisältää kolme osuutta, joissa työmaan toiminta käynnistyy toukokuussa 2017. 

Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -tiehankkeen toinen peruskorjausurakka sisältää valtatie 21:n Muonio–Palojoensuu-välin sekä tieosuuden Kilpisjärven kylän eteläpuolelta Norjan rajalle saakka. Lisäksi urakkaan kuuluu Iiton, Saarikosken ja Pousujärven palsakohteiden korjaus. Urakkaan sisältyy tiejaksojen leventäminen 7,5 metrin päällysteleveyteen sekä rakenteen parantamista. Palsakohteille tehdään suurehkoja massanvaihtoja.

Urakka on arvoltaan 9 miljoonaa euroa. Työt kohteissa käynnistyvät toukokuussa 2017, ja urakka valmistuu palsakohteita lukuun ottamatta syksyllä 2017. Palsakohteet valmistuvat syksyyn 2018 mennessä. Tietyöt aiheuttavat liikenteelle paikoin haittaa keväästä 2017 alkaen.

Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -hanke on yksi erikseen rahoitettava korjausvelkakohde, joka on saanut valtion budjetista 35 miljoonaa euroa. Valtatie 21 on tärkeä elinkeinoelämän yhteys Norjaan. Hankkeen ensimmäinen peruskorjausurakka sijoittuu Kolari–Muonio-välille, missä työmaan toiminta käynnistyy toukokuussa 2017. Ensimmäisen urakan urakoitsija on Skanska Asfaltti Oy.

 


Lisätietoja medialle:
Liikennevirasto, projektipäällikkö Keijo Heikkilä, p. 029 534 3582, keijo.heikkila@liikennevirasto.fi

 

Valokuvia: www.flickr.com/photos/liikennevirasto/sets/72157673853220412

 

Hanke verkossa:
www-sivut: www.liikennevirasto.fi/vt21kolari-kilpisjarvi
Facebook: www.facebook.com/vt21kolarikilpisjarvi
Twitter: @E8Kolari

Vt 21 Kolari–Kilpisjärvi -hankkeessa kunnostetaan valtatietä Kolarin ja Kilpisjärven välisellä osuudella. Tavoitteena on elinkeinoelämän kuljetusten varmuuden ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Hankkeessa osin routivaksi muuttunutta rakennetta parannetaan, kapeaa poikkileikkausta levennetään ja siltoja parannetaan. Kolari–Muonio-välillä tie anturoidaan mittauslaitteilla, ja jatkossa tie soveltuu liikenteen automatisaation ja automaattiajamisen testausalueeksi. Hankkeen ensimmäiset urakat käynnistyvät toukokuussa 2017, ja kaikkien urakkakohteiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 aikana.