Takaisin

Vt 12 Lahden eteläisen kehätien Nikulan eritasoliittymästä laaditaan tiesuunnitelma

Vt 12 Lahden eteläisen kehätien Nikulan eritasoliittymästä laaditaan tiesuunnitelma

Julkaistu 14.03.2017

Aiemmin laaditussa Vt12 Lahden eteläisen kehätien tiesuunnitelmassa maantie 140 (Helsingintie) ylittää kehätien siltana. Rampit on esitetty suunnitelmassa tilavarauksena. Ratkaisuun on aikanaan päädytty, koska Hennalan alueen kehittyminen ei vielä muutama vuosi sitten näyttänyt yhtä nopealta kuin tällä hetkellä.

Kevään 2017 aikana käynnistetään tiesuunnitelman laatiminen, joka mahdollistaisi ramppien rakentamisen, mikäli tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin. Tiesuunnitelman laatimisprosessissa selvitetään ramppien vaikutukset ja tutkitaan lisää alueen maaperäolosuhteita. Rampit edellyttävät useampaa uutta siltaa ja myös muutoksia jo suunniteltuihin siltoihin.

Toteutuessaan Nikulan eritasoliittymä ramppeineen parantaa yhteyksiä erityisesti Hennalan alueelta kehätielle. Ramppien mahdollisesta rakentamisesta päätetään erikseen myöhemmin.

Nikulan eritasoliittymän toteuttamisen edellytyksiä tarkastellaan, ja päätös sen toteuttamisesta tehdään siinä vaiheessa, kun Lahden eteläisen kehätien toteutuskustannukset ovat selvillä. Eritasoliittymän toteuttaminen voi tulla kysymykseen, mikäli sen kustannukset mahtuvat osaksi Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuuden 275 miljoonan euron enimmäiskustannuksia.   

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, janne.wikstrom@liikennevirasto.fi

Projekti-insinööri Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3563, juha-pekka.hamalainen@liikennevirasto.fi

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

Tilaa hankkeen uutiskirje

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018.