Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuus toteutetaan kolmella eri urakkamuodolla

Julkaistu 11.08.2016

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuuden töiden tavoittelu mahdollistetaan erittäin laajalle tarjoajajoukolle – vahvasti alan näkemystä kuunnellen.

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie hankitaan kahtena osana ja Mt 167 Lahden eteläinen sisääntulotie kolmantena erillisenä urakkana. Päätöksenteon tukena hyödynnettiin infra-alan toimijoiden palautteita, joita kerättiin sekä 4.8.2016 järjestetyssä hankkeen esittely- ja keskustelutilaisuudessa että sähköisen kyselyn kautta.

Hankekokonaisuuden rakentaminen toteutetaan pääosin kolmena kokonaisuutena

Maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien rakentaminen hankitaan tilaajan laadituttaman rakennussuunnitelman pohjalta kokonaisurakkana.

Vt12 Lahden eteläinen kehätie hankitaan kahtena osana. Osa 1, joka alkaa hankealueen rajalta Soramäestä ja jatkuu Okeroisten eritasoliittymän itäpuolelle, hankitaan ST-urakkana. ST-urakassa urakoitsijan vastuulla on sekä rakennussuunnitelman laatiminen että itse rakentaminen. Tilaaja asettaa hankkeelle tuotekohtaiset tuotevaatimukset kilpailutusvaiheessa. Malli mahdollistaa parhaiten kustannustehokkaan suunnitteluratkaisun löytämisen ja töiden nopean käynnistämisen.

Osa 2, joka alkaa Okeroisten eritasoliittymän länsipuolelta ja päättyy hankealueen rajalle Kujalaan, on teknisesti haastavin kokonaisuus. Hankintamalliksi on valittu osan toteuttaminen allianssi -mallilla.

Tarkemmin osajako on esitetty liitteenä olevassa kartassa.

”Sopivimman hankintamallin valinta on keskeisen tärkeää hankekokonaisuuden onnistuneen toteutuksen ja laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi. Infra-alan toimijoiden aktiivisuus asiassa onkin tästä syystä ollut erityisen ilahduttavaa”, sanooprojektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta.

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie kuuluu Suomen hallituksen päättämiin lähivuosina käynnistettäviin liikennehankkeisiin. Hankkeella parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta sekä edistetään maankäytön ja elinkeinoelämän kehittämistä koko Lahden seudulla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 275 milj. euroa. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]   

Projekti-insinööri Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3563, [email protected]

Hankkeen nettisivutwww.liikennevirasto.fi/vt12letke

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018.

Liitteet

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta