Hyppää sisältöön

Vartioimattomien tasoristeysten huomiolaitteita uusittu Toijala-Valkeakoski sekä Olli-Porvoo -rataosilla

Julkaistu 26.4.2017

Rataosalla Toijala-Valkeakoski otettiin vuonna 2014 käyttöön 20 kappaletta vartioimattomien tasoristeyksien huomiolaitteita. Järjestelmää on nyt laajennettu Olli-Porvoo rataosalle neljään tasoristeykseen, joista kaksi on ääni- ja valovaroituslaitoksia ja kaksi on varustettu näiden lisäksi myös puolipuomeilla.

Kuva: tasoristeyksen tolppayksikkö (vasemmalla) ja koekäytössä oleva tasoristeysvalo (oikealla)

Rataosalla Toijala-Valkeakoski otettiin vuonna 2014 käyttöön 20 kappaletta vartioimattomien tasoristeyksien huomiolaitteita. Järjestelmää on nyt laajennettu Olli-Porvoo rataosalle neljään tasoristeykseen, joista kaksi on ääni- ja valovaroituslaitoksia ja kaksi on varustettu näiden lisäksi myös puolipuomeilla. 

Olli-Porvoo-rataosalla päivitettiin olemassa olevia varoituslaitoksia siten, että Olliin ja Kinnariin rakennettiin puolipuomilaitokset ja Hinthaaraan sekä Ali-Vekkoskeen valo- ja äänivaroituslaitokset.

Huomiolaitejärjestelmä koostuu tasoristeykseen asennettavasta tolppayksiköstä sekä veturiin sijoitettavasta lähetinyksiköstä. Veturiyksikkö lähettää VHF-radiosignaalia tasoristeysyksikölle, jonka aktivointi tapahtuu GPS:n tuottaman paikkatiedon avulla. Alun perin laitteiston hälytyksen aktivointi oli nopeusriippuvaista eli junan pysähtyessä laitteisto lopetti hälytyksen, mutta Olli-Porvoo rataosalla huomiolaitteen tai varsinaisen tasoristeyslaitoksen hälytys loppuu, kun juna tai muu kiskolla liikkuva kalusto on ohittanut tasoristeyksen. 

Toijala-Valkeakoski rataosalla sen sijaan on vain keltainen vilkkuva LED-valo varoittamassa autoilijoita tasoristeyksistä. Viiteen tasoristeykseen asennettiin syksyllä 2016 koekäyttöön uudet valot, joissa on juna-symbolit. Tienkäyttäjiltä saatu palaute on ollut positiivista ja Liikennevirastolla onkin tarkoituksena muuttaa Toijala-Valkeakoski-rataosan kaikki valot vastaavanlaisiksi.

Vastaavanlaisia huomiolaitteita sekä integraatiovaroituslaitoksia saattaa tulla myös Lahti-Heinola-rataosalle, mutta päätöksiä ei olla vielä tehty.

Huomiovalon tolppayksikkö kuluttaa vähän energiaa ja tarvittavan käyttöenergian tuottamiseen riittävät akusto ja aurinkopaneeli. Tämän ominaisuuden vuoksi se soveltuu hyvin käytettäväksi rataosilla, joissa ei ole sähköliityntää helposti saatavilla. Kehitystyössä on ollut mukana Liikennevirasto, Trafi, VR Yhtymä Oy sekä laitetoimittaja Jet-Tank Oy.

Lisätietoja:

rautatieturvalaitteiden asiantuntija Veli-Matti Kantamaa, p. 029 534 3813, [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta