Hyppää sisältöön

Valtatie 22 Oulu – Kajaani – Vartius -hanke etenee mallikkaasti

Julkaistu 19.06.2017

Liikenneviraston Valtatie 22 Oulu–Kajaani–Vartius -hankkeen työt ovat edenneet suunnitellusti. Kajaanin pään parannuskohteet ovat jo valmistuneet ja Oulussa ollaan loppusuoralla töiden kanssa. Muhoksella ja Utajärvellä sen sijaan edessä ovat kiireisimmät ajat.

Hankkeen Oulun pään rakennusurakka sisältää valtatien 22 parantamisen Oulun sisääntulo-osuudella välillä Joutsentie–Konttisentie. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Urakassa Joutsentien ja Haarankankaan välinen valtatien 22 osuus levennetään nelikaistaiseksi keskikaiteelliseksi tieksi ja Haarankankaan ja Sääskensuontien välinen osuus parannetaan kaksikaistaiseksi keskikaiteelliseksi tieksi. Lisäksi parannetaan Poikkimaantien ja Oulunlahdentien tasoliittymiä lisäämällä kääntymiskaistoja. Haarankankaan eritasoliittymään on rakennettu uudet rampit Oulun suuntaan.

”Lisäkaistojen ja liittymien parantamisen lisäksi hankkeessa on korjattu ja levennetty nykyisiä siltoja sekä rakennettu muun muassa telematiikkaa sekä melusuojausta. Nyt työn alla on vielä eristämistöitä siltojen kohdalla, kaidetöitä sekä viimeisen päällystekerroksen ja ajoratamaalausten teko”, projektipäällikkö Jukka Päkkilä Liikennevirastosta kertoo.

Kajaanin päässä jo valmista

Kajaanissa hankkeen työt ovat jo valmistuneet. Urakassa parannettiin valtateiden 5 ja 6 liittymän eli Sotkamontien eritasoliittymän kaistajärjestelyitä. Lisäksi valtatielle 5 rakennettiin kaksi väistötilaa Häikiönmäentien ja Pöyhölänniementien kohdille.

Muhoksella ja Utajärvellä tiedossa kiireinen kesä

Muhoksella ja Utajärvellä töitä on käynnissä monessa kohdassa. Toteutettavissa kohteissa painottuvat erityisesti kevyen liikenteen turvallisuus ja sujuvuus.

Muhoksella on työn alla muun muassa kevyen liikenteen väyliä ja kaksi kevyen liikenteen alikulkukäytävää. Liikenteen sujuvuus paranee myös valtatiellä 22 Muhokselle rakennettavien väistötilojen ja yksityistieliittymäjärjestelyjen myötä. Utajärvellä puolestaan työn alla on kevyen liikenteen väylän rakentaminen sekä turvallisuutta parantavat liittymäjärjestelyt.

Rakennustyöt Muhoksella ja Utajärvellä käynnistyivät osin jo loppuvuodesta 2016, mutta pääosa parannustoimenpiteistä tehdään vuoden 2017 kuluessa.

Hankkeen etenemistä voi seurata netissä osoitteessa www.liikennevirasto.fi/vt22oulu-kajaani ja Facebookissa www.facebook.com/valtatie22

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Jukka Päkkilä, Liikennevirasto, puh. 029 534 3755, [email protected]

Projekti‐insinööri Terhi Honkarinta, Liikennevirasto, puh. 029 534 3754, [email protected]

Hankkeessa parannetaan liikenteen sujuvuutta Oulun kaupunkiseudulla ja kehitetään liikenneturvallisuutta koko yhteysvälillä Oulu - Kajaani. Hanke koostuu kahdesta erillisestä rakennusurakasta. Ensimmäisessä rakennusurakassa parannetaan valtatietä 22 Oulussa välillä Joutsentie – Konttisentie. Urakan työt toteutetaan pääosin vuonna 2016. Vuoteen 2017 painottuvaan toiseen rakennusurakkaan sisältyy parannuskohteita koko yhteysvälillä. Hanke valmistuu pääosin vuonna 2017.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta