Hyppää sisältöön

Valtatie 22:n turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parantavan hankkeen Kajaanin kohteiden urakkasopimus allekirjoitettu

Julkaistu 20.04.2016

Liikenneviraston Valtatie 22 Oulu–Kajaani–Vartius -hankkeen ensimmäisessä rakennusurakassa parannetaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta valtatien 22 Oulun päässä välillä Joutsentie-Konttisentie.

Hankkeen toisessa osassa tehdään parannustoimenpiteitä koko yhteysväliltä Oulu–Kajaani, ja siihen sisältyy myös kohteita yhteysväliin kuuluvalla valtatiellä 5.

Hankkeen toinen urakka, johon sisältyy kohteita valtatiellä 5, on kilpailutettu yhteistyössä ELY-keskuksen päällysteurakan kanssa. Urakassa parannetaan valtateiden 5 ja 6 liittymän eli Sotkamontien eritasoliittymän kaistajärjestelyitä. Lisäksi valtatielle 5 rakennetaan kaksi väistötilaa Häikiönmäentien ja Pöyhölänniementien kohdille.

Urakkasopimus allekirjoitettiin Lemminkäinen Infra Oy:n kanssa 21.4.2016, ja urakkahinta on noin 350 000 euroa. Työt toteutetaan kesän 2016 aikana.

"Nyt kilpailutettu urakka parantaa liikenneturvallisuutta Oulu–Kajaani -yhteysväliin kuuluvalla valtatiellä 5. Hankkeessa kilpailutetaan tänä vuonna vielä kolmas urakka, johon kuuluu kohteita Muhokselta ja Utajärveltä", hankkeen projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo.

Hankkeen etenemistä voi seurata netissä osoitteessa www.liikennevirasto.fi/vt22oulu-kajaani ja Facebookissa www.facebook.com/valtatie22

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Jukka Päkkilä, Liikennevirasto, puh. 029 534 3755, [email protected]

Projekti‐insinööri Terhi Honkarinta, Liikennevirasto, puh. 029 534 3754, [email protected]

Hankkeessa parannetaan liikenteen sujuvuutta Oulun kaupunkiseudulla ja kehitetään liikenneturvallisuutta koko yhteysvälillä Oulu - Kajaani. Hanke koostuu kahdesta erillisestä rakennusurakasta. Ensimmäisessä rakennusurakassa parannetaan valtatietä 22 Oulussa välillä Joutsentie – Konttisentie. Urakan työt toteutetaan pääosin vuonna 2016. Vuoteen 2017 painottuvaan toiseen rakennusurakkaan sisältyy parannuskohteita koko yhteysvälillä. Hanke valmistuu vuonna 2017.

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta