Hyppää sisältöön

Tieliikenteen viranomaistoimijat tiivistävät yhteistyötään

Julkaistu 08.03.2017

Seitsemän viranomaisen yhteistyön tavoitteena tuottaa yhteiskunnalle turvallista ja sujuvampaa liikkumista ja tehostaa resurssien käyttöä.  

Tieliikenteen poikkeustilanteiden hoitamisessa on mukana useita viranomaisia pelastuslaitoksesta tieliikennekeskukseen. Häiriötilanne voi lamauttaa liikenteen useaksi tunniksi aiheuttaen huomattavia kansantaloudellisia menetyksiä.

Poikkeustilanteiden tehokas hoitaminen ja niihin varautuminen on yksi tieliikenteen toimijoiden tiivistyvän yhteistyön tavoitteista. ”Esimerkiksi tilannekuvaa, osaamista ja tien varren laitteistoja voidaan hyödyntää tehokkaasti ristiin”, kertoo Liikenneviraston tieliikenteen palvelut –yksikön päällikkö Aapo Anderson yhteistyön tavoitteista.  

Tieliikenteen toimijoiden ydinjoukkoon kuuluvat Liikennevirasto, Poliisi, SM Pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos, Trafi, Ilmatieteen laitos sekä Viestintävirasto. Lisäksi tehdään laajempaa kansallista ja alueellista yhteistyötä muiden viranomaisten ja liikennetoimijoiden kanssa.

Vastaavaa yhteistyötä on tehty merenkulun viranomaisten kesken ja vaikuttavamman toiminnan lisäksi resurssisäästöt ovat olleet merkittäviä. ”Yhteistyö tässä ryhmässä ei ole varsinaisesti uutta, sillä esimerkiksi automaattivalvontaa on kehitetty yhdessä jo parikymmentä vuotta. Uutta on yhteistyön systemaattisuus, pitkäjänteisyys sekä resurssien että tiedon tehokkaampi hyödyntäminen tieliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi. Tiellä liikkumisen muodot muuttuvat mm. automaattiajamisen ja palveluiden kehittymisen myötä niin nopeasti, että viranomaisten täytyy varautua näihin yhdessä”, Anderson jatkaa.
   

Lisätiedot:

Aapo Anderson, Tieliikenteen palvelut –yksikön päällikkö, Liikennevirasto, p. 029 534 3878
Samppa Holopainen, poliisiylitarkastaja, Poliisihallitus, p. 0295 481 570
Alpo Nikula, ylitarkastaja, SM Pelastusosasto, p. 0295 488 427
Juha-Veli Frantti, viranomaisyhteistyön johtaja, Hätäkeskuslaitos, p. 0295 481 301
Janne Huhtamäki, infrapalvelut osastopäällikkö, Trafi, p. 029 345 599
Vesa Kurki, yksikön päällikkö, Ilmatieteen laitos, p. 050 583 9075
Kalle Pikkarainen, Erityisasiantuntija, Viestintävirasto, p. 040 733 44 29

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta