Hyppää sisältöön

Tasoristeyksessä juna voittaa aina

Julkaistu 13.07.2017

Tasoristeysonnettomuuksia tapahtuu eniten kesällä ja useimmiten autoilijalle tutussa tasoristeyksessä. Tänään käynnistyvä kampanja muistuttaa, että tasoristeyksessä juna voittaa aina ja siksi tasoristeyksiin kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Vuosittain tapahtuu yli 30 tasoristeysonnettomuutta. Huomattava osa tasoristeysonnettomuuksista sattuu rataosilla, joilla junaliikenne on vähäistä tai junien nopeus on suhteellisen pieni. Liikennevirasto parantaa turvallisuutta poistamalla tasoristeyksiä, mutta onnettomuudet ovat parhaiten estettävissä tarkkaavaisuudella.

”Valitettavan usein tasoristeysonnettomuuden syynä on autonkuljettajan havaintovirhe, liian suuri lähestymisnopeus tai piittaamattomuus STOP-merkistä.”, kertoo ylitarkastaja Jarmo Koistinen Liikennevirastosta.

Tuttuun ajoreittiin ja muistikuviin junien aikatauluista ei pidä koskaan luottaa. Radoilla liikkuu päivittäin myös ylimääräisiä tavarajunia, yksittäisiä vetureita ja erilaisia ratatyökoneita.

”Juna ei voi väistää, eikä se pysähdy hetkessä. Tasoristeyksissä tulee aina noudattaa erityistä varovaisuutta”, muistuttaa johtava asiantuntija Kirsi Pajunen Trafista.

Liikennevirasto, Trafi, VR Group, Liikenneturva ja Poliisi ovat käynnistäneet kampanjan, jossa muistutetaan, että tasoristeyksissä juna voittaa aina. Kampanja pyörii valtakunnallisilla radiokanavilla sekä yhteistyökumppaneiden sosiaalisen median kanavissa.

Tarkkana tasoristeyksessä – vastuu turvallisesta ylittämisestä on tienkäyttäjällä

  1. Hidasta nopeutesi niin alhaiseksi, että kykenet tekemään oikean ja riittävän havainnon radalla olevasta liikenteestä.
     
  2. Tarvittaessa pysäytä ajoneuvosi ennen rataa ja aina, jos tasoristeyksessä on STOP-merkki.
     
  3. Varmista, ettei junaa ole tulossa. Katso ja kuuntele, raota tarvittaessa ikkunaa. Useampiraiteisella radalla junia voi tulla samanaikaisesti molemmista suunnista. Varmista molemmat suunnat ennen kuin ylität radan.
     
  4. Pysähdy, jos näet junan lähestyvän. Anna junan mennä ohitse. Pysähdy myös, jos varoituslaitteet hälyttävät tai puomi on alhaalla tai laskeutumassa.
     
  5. Odota puomien nousemista ja valon vaihtumista. Varmista ettei kummastakaan suunnasta tule muita junia.

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jarmo Koistinen, Liikennevirasto, p. 029 534 3166 tai etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi (tavoitettavissa 14.7.2017)

Johtava asiantuntija Kirsi Pajunen, Trafi, p. 029 5346 830 tai etunimi.sukunimi(at)trafi.fi

Tilastotietoa tasoristeysonnettomuuksista: http://www.liikennevirasto.fi/tilastot/ratatilastot/tasoristeysonnettomuudet

Tasoristeysten karttapalvelu

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta