Hyppää sisältöön

Saimaan kanavan alaporttien uusiminen jatkuu talvella - urakoitsijaksi valittiin Graniittirakennus Kallio Oy

Julkaistu 19.09.2017

Viime talvena aloitettu Saimaan kanavan alaporttien uusiminen jatkuu. Uusimatta on vielä seitsemän porttia, joista ensi talvena uusitaan kolme: Mustolan, Soskuan ja Juustilan sulkujen alaportit.

Saimaan kanavan kahdeksan alaportin uusiminen kuuluu osaksi liikenneväylien korjausvelkaohjelmaa. Hanke alkoi viime talvena, silloin Liikennevirasto uusi kanavan suurimman sulun, Mälkiän alaportit. Uusimatta on vielä seitsemän alaporttia, joiden urakoitsijaksi valittiin Graniittirakennus Kallio Oy. Urakkasumma on 11,3 miljoonaa euroa.

Alaportit uusitaan Saimaan kanavan liikennekatkojen aikana

Porttien uusimisesta alusliikenteelle aiheutuvat haitat pyritään minimoimaan, ja siksi uusimiset tehdään Saimaan kanavan liikennekatkojen aikana. Porttien uusimisen takia liikennekatkon pituus on noin kaksi kuukautta normaalia pidempi seuraavana kahtena talvena. Urakan viimeiset alaportit uusitaan keväällä 2019.

Alkuperäiset Saimaan kanavan alaportit on rakennettu 1960-luvulla ja ne ovat käyttöikänsä päässä. Nyt asennettavat uudet portit ovat kestävämpiä ja etenkin talviominaisuuksiltaan parempia. Lisäksi uusien porttien huoltaminen on helpompaa.

Lisätietoja

Liikennevirasto,
Yksikön päällikkö Tero Sikiö,
puh. 029 534 3409
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta