Hyppää sisältöön

Meriliikennekeskus esti rahtialuksen karilleajon Orrengrundin eteläpuolella

Julkaistu 23.08.2017

Liikenneviraston meriliikennekeskus onnistui ehkäisemään rahtialuksen karilleajon itäisellä Suomenlahdella Orrengrundin eteläpuolella.

Liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskus havaitsi 23.8.2017 klo 12.30 rahtialuksen, joka oli suuntaamassa kohti matalikkoa Orrengrundin eteläpuolella. Heti vaaratilanteen havaittuaan meriliikennekeskus otti yhteyttä tähän 152-metriseen alukseen ja ohjeisti sitä muuttamaan välittömästi kurssiaan. Alusliikenteenohjaajien valppaus kannatti, sillä alus muutti kurssinsa takaisin turvallisille vesille.

Meriliikennekeskukset ehkäisevät vuosittain monia vaaratilanteita

Meriliikenteenohjauksesta vastaavia keskuksia on Suomessa kolme ja ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Lappeenrannassa. Nämä keskukset ehkäisevät joka vuosi lukuisia vaaratilanteita.

Esimerkiksi tämän vuoden tammi–kesäkuussa meriliikennekeskukset ovat estäneet yhteensä seitsemän karilleajoa. Sellaiset tapahtumat, joissa aluksen kurssi on ollut viemässä kohti matalikkoa, eikä alus luultavasti olisi muuttanut suuntaansa oma-aloitteisesti ilman meriliikennekeskuksen väliintuloa, luokitellaan karilleajon estämiseksi.

Suomenlahden meriliikennekeskus valvoo alusliikennettä Helsingistä käsin

Tällä kertaa karilleajon esti Liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskus. Keskus valvoo alusliikennettä Suomen kansallisilla vesialueilla Hangosta itärajalle Santioon sekä kansainvälisillä vesialueilla GOFREP-yhteistyön merkeissä. Suomenlahden alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä (GOFREP) kattaa kansainvälisen merialueen Suomenlahdella ja sitä valvovat Suomi, Viro ja Venäjä yhteistyössä.

Keskus antaa aluksille informaatio-, liikenteenjärjestely-, ja navigointiapupalveluja.

Lisätietoa

Liikennevirasto, Suomenlahden meriliikennekeskus, puh. 020 448 5391

 

 


 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta