Hyppää sisältöön

Liikkumisen ohjauksen valtionavustusten hakuaika vuodelle 2017 on alkanut

Julkaistu 31.10.2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustusten hakuaika vuodelle 2017 on alkanut. Hakemukset tulee jättää Liikennevirastolle viimeistään 31.1.2017. Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät tai muut yleishyödylliset yhteisöt. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset liikkumisen ohjausta järjestävät verkostot, säätiöt sekä yhdistykset.

Liikkumisen ohjauksen tarkoituksena on ihmisten kulkutapavalintoihin vaikuttaminen. Liikkumisen ohjauksen keinoja ovat tiedollinen ohjaus, markkinointi sekä palveluiden kokeilu ja kehittäminen. Liikkumisen ohjauksen tavoitteena on yksityisautoilun vähentäminen sekä joukko- ja kevyen liikenteen suosion kasvattaminen.

Näin haet valtionavustusta

Valtionavustusta voidaan myöntää voimassa olevan valtionavustusasetuksen mukaan liikkumisen ohjaamisen suunnittelun, projektinhallinnan ja toiminnan toteuttamisen kustannuksiin. Valtionavustus on kuitenkin enintään 75 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.

Hakemukset tulee jättää Liikennevirastolle viimeistään 31.1.2017. Valtionavustuksen myöntämisestä päättää Liikennevirasto. Avustettavien hankkeiden tulosten ja toimintamuotojen tulee olla mahdollisimman laajalti vaikuttavia ja niiden tulee olla monistettavissa myös muualle.

Vuodelle 2017 toivotaan hakemuksia erityisesti seuraavista teemoista:

  • Matkaketjujen palvelutason parantaminen solmupisteissä (aseman seudut ja matkakeskukset) liikkumisen ohjauksen keinoin.
  • Kestävää liikkumista edistävien, kuluttajille suunnattujen liikkumispalveluiden kehittäminen ja integrointi kunnan tai seudun liikennejärjestelmän osaksi.
  • Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen toimenpidesuunnitelman edistäminen.

Tarkemmat hakuohjeet ja hakulomakkeet löytyvät Liikenneviraston nettisivuilta:

http://www.liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/suunnittelu/liikkumisen-ohjaus/liikkumisen-ohjauksen-valtionavustus


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta