Hyppää sisältöön

Liikennevirasto kannustaa liikkumaan – myös viraston sisällä

Julkaistu 16.3.2017

Liikennevirasto tukee GoExpon yhteydessä järjestettäviä pyöräilymessuja. Pyöräilyyn ja liikkumiseen kannustetaan myös viraston arjessa.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan liikkumisen ohjauksen koordinaattorina, Liikennevirasto edistää muun muassa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita valtakunnallisissa toimintalinjoissa sekä alueellisessa ja seudullisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa. Lisäksi se ohjaa ELY-keskuksia kävely- ja pyöräteiden rakentamisessa ja kunnossapidossa.

Mutta onko suutarin lapsilla kenkiä? Miten virasto kannustaa omaa henkilökuntaansa liikkumaan?

Liikennevirasto innostaa omaa henkilökuntaansa liikkumaan esimerkiksi erilaisten kampanjoiden ja tapahtumien kautta. Tunnetuin lienee syksyisin järjestettävät Porraspäivät. Liikennevirastolaisia haastetaan liikkumaan myös kesäisessä Wooden(Wo)man-kilpailussa, joka on perua Tiehallinnon ajoilta. Kilpailussa uidaan ensiksi 500 metriä, sen perään pyöräillään 20 kilometriä ja lopuksi juostaan reilut 4 kilometriä Kuusijärven maastossa Vantaalla. Osanottajia on noin nelisenkymmentä per vuosi.

Liikennevirasto pyrkii edistämään työmatkapyöräilyä, onhan se osa kestävän liikenteen keinoja. Viraston Pasilan toimipisteessä on lainattavissa lyhyitä asiointimatkoja varten tavallisia pyöriä sekä sähköpyöriä. Työmatkapyöräilijöille virasto on järjestänyt pyöräparkit, pukuhuoneet sekä varusteiden säilyttämiseen ilmastoidut pukukaapit. Pasilan toimipisteessä on lisäksi Senaatti-kiinteistöjen tarjoama pyöränhuoltopiste, jossa voi kiristellä ruuveja tai pinnoja sekä pumpata ilmaa renkaisiin. Tämän kevään aikana myös Turun ja Lappeenrannan toimipisteisiin hankitaan sähköpyörät asiointimatkoja varten.

Pyöräilyn kohdalla innostaminen ei kuitenkaan jää tähän, vaan vuosittain virastolaisia kannustetaan osallistumaan Kilometrikisaan, joka on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu. Kilpailun päätarkoituksena on innostaa ihmisiä pyöräilemään ja nostattaa yhteishenkeä työpaikoilla ja muissa yhteisöissä. Osallistujat palkitaan.

”Tavoitteenamme on, että 10 % virastolaisista osallistuisi Kilometrikisaan. Vielä tähän ei ole päästy, mutta yritämme kannustaa kaikkia osallistumaan”, kertoo Liikenneviraston Kilometrikisan kapteeni, projektipäällikkö Janne Tuovinen.

Vuosittain noin 50 liikennevirastolaista osallistuukin tähän kisaan. Viime vuonna eniten kilometrejä polkenut virastolainen sai kilpailun aikana mittariinsa 4813 kilometriä, aiempina vuosina voittajan mittariin on tullut jopa 7000 kilometriä. Perinteisen kesäkisan rinnalle on tullut talvikisa, johon talvella 2016 osallistui 22 urhoollista liikennevirastolaista.

Osalle virastolaisista pyöräily on elämäntapa. Esimerkkinä paikkatietoasiantuntija Matti Pesu. ”Nykyään liikun pyörällä valtaosan arkimatkoista, minkä lisäksi harrastan maantiepyöräilyä, maastopyöräilyä ja retkipyöräilyä sekä osallistun aktiivisesti pyöräilyn edistämistyöhön paikallisesti ja valtakunnallisesti”, Pesu kertoo.

Lisää Matin mietteitä voit kuulla GoExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa la 18.3. klo 11.10. Matti tarinoi Fillarilavalla aiheesta ”Elämyksiä pyöräillen: läskipyöräretkeily erämaassa”. Matti on myös äänessä klo 15.30, jolloin Fillarilavalla on aiheena ”Pyöräilynohjaajat esittäytyvät”.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta