Hyppää sisältöön

Lahden eteläisen kehätien Lahden pään urakan tarjouskilpailussa jatkaa kaksi tarjoajakonsortiota

Julkaistu 30.05.2017

Liikennevirasto on valinnut toukokuussa käytyjen neuvottelujen perusteella kaksi tarjoajakonsortiota, jotka jatkavat Lahden eteläisen kehätien Lahden pään, eli hankeosan 1B, toteutuksen tarjouskilpailussa. Hankeosa toteutetaan allianssimallilla. Valitut tarjoajat ovat:

  • LATU, jonka muodostavat Lemminkäinen Infra Oy ja WSP Finland Oy
  • VALTARI, jonka muodostavat Skanska Infra Oy ja Pöyry Finland Oy

”Neuvottelut nyt valittujen kahden tarjoajan kanssa jatkuvat kesäkuun puolessa välissä. Lopullinen allianssikumppanin valinta ajoittuu kesä-heinäkuun vaihteeseen, ja allianssin kehitystyö on tarkoitus käynnistää elokuussa”, sanoo projektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta. 

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuuden rakentaminen toteutetaan kolmena kokonaisuutena. Hankeosa 1B, joka alkaa Okeroisten eritasoliittymän länsipuolelta ja päättyy hankealueen rajalle Kujalaan, on teknisesti haastavin kokonaisuus. Siihen sisältyvät muun muassa Launeen ja Kujalan sekä mahdollisesti Nikulan eritasoliittymät, valtatien 12 kaksiajoratainen osuus välillä Okeroinen - Kujala sekä valtatien 4 lisäkaistat Joutjärven eritasoliittymään asti. Merkittäviä rakennuskohteita ovat lisäksi Patomäen ja Liipolan tunnelit sekä 12 siltakohdetta.

Hankekokonaisuuden kaksi muuta osaa ovat hankeosa 1A, joka alkaa hankealueen rajalta Soramäestä ja jatkuu Okeroisten eritasoliittymän itäpuolelle sekä hankeosa 2 eli maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Allianssimallissa jaetaan hyödyt ja riskit
Kumppanuuteen perustuvassa allianssimallissa hankkeen tilaaja osallistuu urakan toteutukseen yhdessä suunnittelijoiden ja rakentajien kanssa. Mallissa tilaajalla ja tuottajilla on yhteinen organisaatio, toimitilat ja tavoitteet sekä yhdessä hyväksytty tavoitekustannus. Kaikkiin kysymyksiin haetaan yksimielinen päätös eri osapuolten kesken. Riskit ja hyödyt jaetaan kaikkien osapuolten kesken ennalta sovitussa suhteessa.

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Liikennevirasto,
puh. 029 534 3600, [email protected]

Projekti-insinööri Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto,
puh. 029 534 3563, [email protected]


Seuraa hanketta:
liikennevirasto.fi/vt12letke
facebook.com/vt12letke
twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Tilaa hankkeen uutiskirje
Seuraava uutiskirje ilmestyy kesä-heinäkuussa 2017.


Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Tavoiteaikataulun mukaisesti työt maantiellä 167 alkavat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta vuonna 2018.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta