Hyppää sisältöön

Kotimaan vesiliikenteen tavarakuljetukset kasvoivat viime vuonna – kasvua erityisesti öljy- ja kivihiilikuljetuksissa

Julkaistu 09.05.2016

Vuonna 2015 kotimaan vesiliikenteen tavarakuljetukset kasvoivat 0,5 miljoonaa tonnia vuodesta 2014. Eniten lisääntyivät öljy- ja kivihiilikuljetukset. Yhteensä kotimaan vesiliikenteessä tavarakuljetusten määrä oli vuonna 2015 noin 5,4 miljoonaa tonnia ja uiton 0,4 miljoonaa tonnia. Myös kotimaan matkustajaliikenne lisääntyi hieman vuodesta 2014.

Tavarakuljetusten määrä kotimaan vesiliikenteessä kasvoi viime vuonna vuodesta 2014. Tavarakuljetusten kasvu johtui öljy- ja kivihiilikuljetusten lisääntymisestä. Öljykuljetukset kasvoivat 470 000 tonnia ja kivihiilikuljetukset 148 000 tonnia. Muiden tavaralajien kuljetukset pysyivät likimain samalla tasolla kuin vuonna 2014. Raakapuun uitto kuitenkin vähentyi huomattavasti. Uittoa oli yhteensä 430 000 tonnia, joka on 150 000 tonnia edellistä vuotta vähemmän.

Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välisessä alusliikenteessä kuljetettiin tavaraa 166 000 tonnia, josta kappaletavaran osuus oli suurin eli 131 000 tonnia.

Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärät kasvoivat hieman

Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä oli yhteensä 4,19 miljoonaa henkilöä. Rannikkoalueen osuus matkustajaliikenteestä oli 3,96 miljoonaa ja sisävesien osuus 0,23 miljoonaa matkustajaa. Rannikkoalueen matkustajaliikenteestä suurin osa liikennöidään pääkaupunkiseudulla. Kotimaan matkustajaliikenteessä matkustajamäärät kasvoivat noin 1,7 % vuodesta 2014.

Tarkemmat tiedot löytyvät Kotimaan vesiliikennetilaston vuosijulkaisusta. Tavaraliikennetilastot sisältävät aikasarjoja tavaran aluskuljetuksista sekä raakapuun uitosta ja aluskuljetuksista. Tonnimäärien ohella on laskettu myös kuljetussuoritteet. Lisäksi on tietoja kuljetuksissa käytetyistä aluksista. Matkustajaliikennetilastot sisältävät aikasarjoja sekä tarkempia tietoja matkustajamääristä vesistöalueittain, henkilökuljetussuoritteista ja kuljetuksissa käytetystä aluskannasta. Matkustajaliikenteen tilastossa jatkuvuutta edustavat vain isoimmat, lähinnä rannikolla matkustajaliikennettä harjoittavat yritykset.

Lisätietoja

http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2016-01_kotimaan_vesiliikennetilasto_web.pdf

Tilasto kuuluu Suomen virallisen tilaston sarjaan.

Liikenneviraston Tilastot-sivusto: www.liikennevirasto.fi/tilastot

[email protected]

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta