Hyppää sisältöön

Hoppu pois liikenteessä! Tapaturmapäivää vietetään tänään pe 13.5.

Julkaistu 13.5.2016

Kansallista Tapaturmapäivää vietetään tänään perjantaina 13.5.2016. Tänä vuonna Tapaturmapäivässä kiinnitetään huomiota erityisesti kiireeseen ja sen aiheuttamiin tapaturmiin. Liikennevirasto muistuttaa, että kiire ja liikenne eivät sovi yhteen varsinkaan tietyömailla.

Liikenteessä kiire on kuin ikävä kaveri, joka houkuttelee ajamaan lujaa ja ottamaan turhia riskejä. Näyttää siltä, että varsinkin tietyömailla ihmisillä on todella kiire - tutkimuksemme mukaan jopa yli 90 % tietyömaan ohi ajavista autoilijoista ajaa ylinopeutta. Ylinopeudet vaarantavat sekä työmailla työskentelevien että työmaiden ohi ajavien henkilöiden terveyden. Ovatko säästetyt sekunnit todella turvallisuutta arvokkaampia?

Liikennevirasto muistuttaa, että kiire lisää riskejä myös normaalissa tieliikenteessä. Kun vauhti kasvaa ja turvavälit lyhenevät, niin samalla riskit lisääntyvät. Ylinopeutta ajavalle kuskille jää huomattavasti vähemmän aikaa reagoida esimerkiksi jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden liikkeisiin. Suuremmilla nopeuksilla myös mahdollisten törmäysten vaikutukset kasvavat ja jarrutusmatkat pitenevät.

Kiireen vaikutuksista liikenneturvallisuuteen voit lukea lisää Tapaturmapäivän sivuilta: http://www.kotitapaturma.fi/kiireen-valttaa-ennakoinnilla/

Lisätiedot

Työturvallisuuspäällikkö Risto Lappalainen, Liikennevirasto (tietyömaiden turvallisuus), p. 029 534 3966 tai [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta