Hyppää sisältöön

HKL:n raitiovaunuliikenteen ohjaus siirtyy Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskukseen 4.2.2016

Julkaistu 03.02.2016

HKL:n raitiovaunuliikenteen ohjaus siirtyy Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskukseen (PLH). Tähän saakka raitiovaunujen liikenteen ohjauksen yhdeksänhenkinen henkilöstö on toiminut Töölön raitiovaunuhallin tiloissa, mutta 4.2.2016 he siirtyvät PLH:n tiloihin Pasilaan. Pasilaan on siirretty tarvittavat järjestelmät ja lohkaistu PLH-keskuksesta omat tilat uutta toimintoa varten. Siirtymisen myötä viranomaiset pystyvät entistä paremmin palvelemaan asiakkaitaan.

Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskuksessa (PLH) eri viranomaiset toimivat yhdessä tarjotakseen asiakkailleen parempaa tilannetietoa pääkaupunkiseudun liikenteestä. Tässä maailmanlaajuisesti ainutlaatuisessa eri organisaatioiden muodostamassa liikenteenhallintakeskuksessa toimivat Liikenneviraston tieliikenteenohjauksen lisäksi Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, Helsingin poliisi (liikennevalo-ohjauksen osalta) sekä HSL. PLH:ssa on myös pilottikokeilun kautta mukana Ilmatieteen laitos, joka tuottaa keskuksen henkilöstölle heidän työssään tarvitsemaansa säätietoa. Torstaista lähtien PLH:n tilannekuva ja asiakaspalvelu paranee entisestään, kun mukaan saadaan myös raitiovaunuliikenteen ohjaus.

Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen pitää raitiovaunuliikenteen ohjauksen siirtymistä osaksi PLH:n toimintaa hyvänä. ”Jos ratikka hyytyy esimerkiksi Mäkelänkadulle, se vaikuttaa välittömästi kaikkeen liikenteeseen. Samassa keskuksessa toimiessamme, häiriötieto tavoittaa välittömästi kaikki asianosaiset toimijat ja voimme yhdessä arvioida häiriön vaikutuksia ja vaadittavia toimia. Arvioinnin jälkeen eri toimijat alkavat hoitaa omaa tonttiaan yhteisen tavoitteen, liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi.”

PLH:n kantava ajatus on ollut perustamisvuodestaan 2009 saakka se, että viranomaiset pystyvät paremmin palvelemaan asiakkaitaan, kun he toimivat yhdessä. Pääkaupunkiseudun liikenneviranomaisilla on yhteiset asiakkaat ja yhteinen liikenne ohjattavanaan, joten on kaikkien etu, että eri organisaatioiden liikennetieto saavuttaa muut organisaatiot heti. PLH:n viranomaisyhteistyö on toiminut erinomaisesti.


Lisätietoja:

Raitiovaunuliikenne: valvomomestari Eero Sauramäki, p. 09 310 64567
Tieliikenne: liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen, p. 0295 34 3649

Liitteet

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi  

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta