Hyppää sisältöön

Hengenvaarallista leikkiä Mäntsälässä - nuoria nähty rautatien vieressä

Julkaistu 31.08.2016

Mäntsälässä rautatiekiskoilla on nähty raiteille kuulumatonta tavaraa. Havaintojen mukaan radan vieressä on ollut nuoria, jotka ovat mahdollisesti laittaneet esineitä raiteille. Esineiden laittaminen radalle on ilkivaltaa, joka vaarantaa tekijän lisäksi myös ohikulkijat ja junassa matkustajat. Liikennevirasto pyytää vanhempia ja opettajia muistuttamaan lapsia ja nuoria rautateiden vaaroista, jotta vastaavat vaaratilanteet eivät enää toistuisi.

Mäntsälässä rautatiekiskoilla on nähty elokuussa ylimääräisiä esineitä, kuten kiviä. Tämä on huolestuttavaa, sillä pahimmassa tapauksessa raiteelle asetettu esine voi suistaa junan raiteeltaan ja aiheuttaa vakavan onnettomuuden. Esineen laittaja altistaa myös itsensä suurelle vaaralle. Asiaton oleskelu rautatiealueella on aina äärimmäisen vaarallista ja lailla kiellettyä.

"Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ajoissa, jos on keskittynyt esimerkiksi kuvien ottamiseen. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä", muistuttaa yksikön päällikkö Marko Tuominen Liikenneviraston liikenne- ja työturvallisuusyksiköstä.

Ilkivalta ja junan alle jääminen eivät ole ainoita riskejä rautatiealueella. Myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Ratapihoilla seisovien vaunujen päälle kiipeäminen on kielletty välittömän hengenvaaran vuoksi.

Liikenneviraston lisäksi myös poliisi on huolestunut lasten ja nuorten oleskelusta radalla. Radalla oleskelusta aiheutuu valitettavan usein poliisitehtäviä, jopa suru-uutisen viemistä nuorten vanhemmille.

Ota rautateiden vaarallisuus puheeksi lasten ja nuorten kanssa

Liikennevirasto toivoo, että lapset ja nuoret eivät ottaisi turhia riskejä, joiden vaarallisuutta he eivät välttämättä ymmärrä. Rautateiden vaarallisuudesta on tärkeä keskustella, jotta lapset ja nuoret tietäisivät asiattoman oleskelun riskit. Esimerkiksi seuraavista asioista kannattaa keskustella joko koulussa tai kotona:

  • Radan ylittäminen muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta on vaarallista ja sen takia kiellettyä.
  • Asiaton oleskelu rautatiealueella (esimerkiksi raiteilla ja ratapihalla) on vaarallista ja kiellettyä.
  • Ilkivalta (esimerkiksi kiven, polkupyörän tai muun esteen asettaminen raiteille) on kiellettyä ja vaarallista, myös tekijälle itselleen.
  • Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi ja niiden lähestymistä ei välttämättä huomaa ajoissa.
  • Junan pysähtymismatka on useita satoja metrejä, eikä se voi väistää.
  • Rataverkolla liikkuu paljon erityyppisiä junia, joiden aikataulut muuttuvat usein.

Keskusteluiden tukena voi hyödyntää esimerkiksi http://www.rautatieturvallisuus.fi/kasvattajille -sivuilta löytyviä materiaaleja.

Lisätiedot

Rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3981 tai [email protected]

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta