Hyppää sisältöön

E18 Hamina–Vaalimaa-moottoritien palvelusopimus on allekirjoitettu

Julkaistu 08.06.2015

Moottoritie rakennetaan edullisesti ja etuajassa

Liikennevirasto ja Tieyhtiö Vaalimaa Oy ovat tänään allekirjoittaneet lähes 20 vuoden palvelusopimuksen elinkaarimallilla toteutettavan E18 Hamina–Vaalimaa-moottoritien toteuttamisesta. Sopimus sisältää moottoritien suunnittelun, rakentamisen, rahoituksen ja kunnossapidon. Palvelusopimuksen kokonaisarvo on 378 miljoonaa euroa. Elinkaarimallilla toteuttamalla moottoritie pystytään toteuttamaan kustannusarviota edullisemmin ja etuajassa: Liikennevirasto tulee säästämään pienentyneinä palvelumaksuina 20 vuoden aikana yli 150 miljoonaa euroa ja tie avautuu liikenteelle keväällä 2018, vuotta suunniteltua aiemmin. Tien rakentaminen alkaa kesäkuussa. Rakentamisesta vastaa YIT Rakennus Oy.

"Markkinat ovat nyt rakentamisen ja rahoituksen kannalta suotuisat. Yksityiset yritykset saavat rahoitusta pitkäaikaisiin infrahankkeisiin edullisesti ja kiinteällä korolla. Aika on myös otollinen hankkeille, jotka toteutetaan perinteisistä rahoitustavoista poikkeavilla tavoilla, kuten elinkaarimallilla”, kertoo projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta.

Elinkaarimallilla voidaan merkittävästi tehostaa suunnittelua ja ennen kaikkea nopeuttaa moottoritien rakentamista ja käyttöönottoa. E18 Hamina–Vaalimaa-moottoritien tuleville käyttäjille tämä merkitsee sitä, että korkealaatuinen ja turvallinen tieyhteys on käytettävissä jopa vuosia aikaisemmin kuin tavanomaisessa hankintamallissa.

”Tieyhtiö Vaalimaa Oy on sitoutunut pitkäaikaiseen yhteistyöhön Liikenneviraston kanssa. Yhteinen palvelusopimus kannustaa palveluntuottajaa palveluiden kehittämiseen ja tehokkaaseen toimintaan, sillä tien valmistuminen ajallaan on edellytyksenä sovittujen palvelumaksujen saamiselle”, toteaa Tieyhtiö Vaalimaa Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen. Tieyhtiön omistavat Meridiam Infrastructure Finance II S.à.r.l ja YIT Rakennus Oy.

E18 Hamina–Vaalimaa-hanke käsittää 32 kilometrin pituisen uuden moottoritien ja siihen liittyviä muita tiejärjestelyjä. Rakennettava tieosuus on viimeinen osa E18 -moottoritietä, joka kulkee Suomen halki Turusta itärajalle. Kokonaisuuteen kuuluu myös Vaalimaan raskaan liikenteen järjestelyjen rakentaminen. Lisäksi kevyen liikenteen väyliä parannetaan ja niitä rakennetaan lisää. Raskaan liikenteen odotusalue Vaalimaalla otetaan käyttöön keväällä 2017 ja moottoritie avataan liikenteelle keväällä 2018. Vuoteen 2034 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Vaalimaa Oy, joka vastaa hankkeen rahoituksesta sekä suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Hankkeen pääurakoitsija on YIT Rakennus Oy.

 

LISÄTIETOJA:

Liikennevirasto, projektijohtaja Lars Westermark, p. 029 5 34 3838, [email protected]
Tieyhtiö Vaalimaa Oy, toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen, p.040 546 8073, [email protected]

www.liikennevirasto.fi/e18vaalimaa
https://www.facebook.com/e18vaalimaa
https://twitter.com/e18hava

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta